Mielipiteet
11.4.2017

Kaikki irti brittien kanssa tehtävästä yhteistyöstä

Euroopan unionin budjetista käydään tällä hetkellä kiivasta keskustelua sekä Brysselissä että Euroopan pääkaupungeissa. Neuvotteluita käydään monella eri saralla, mutta käytännössä ne kaikki tähtäävät EU:n varojen joustavampaan ja vaikuttavampaan käyttöön. Britannian pääministeri Theresa Mayn 29. maaliskuuta laukaisema artikla 50 antaa luonnollisesti näihin kaikkiin vääntöihin oman lisäsäväyksensä. Brexit-neuvotteluissa kaikki kun on vielä aivan auki.

Petri Sarvamaa
Seuraavan kahden vuoden aikana brittien kanssa tehtävästä yhteistyöstä kannattaa kuitenkin ottaa kaikki irti, kun he vielä varmuudella ovat mukana eri ohjelmissa, kirjoittaa Petri Sarvamaa.


Britannia on yksi EU:n budjetin suurista nettomaksaja. Brexit tulee vaikuttamaan EU:n budjetin kokoon, siitä ei päästä yli eikä ympäri. Tällä hetkellä on ainoastaan selvää, että muut jäsenvaltiot eivät ole valmiita täyttämään brittien jälkeensä jättämää monttua.

Komission pitäisi antaa ehdotus uudeksi, vuoden 2020 jälkeiseksi rahoituskehykseksi tammikuun alkuun mennessä. Nykyisellään EU:n budjetin tavoitteena on lisätä kasvua ja työpaikkoja, edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä ja parantaa kansalaisten turvallisuutta kaikkialla Euroopassa.

EU käyttää siis rahaa eri tavalla kuin jäsenmaat, koska sille ei ole annettu vastuuta terveydenhuollosta, koulutuksesta tai työttömyysturvasta. Seuraavassa pidemmän tähtäimen rahoitussuunnitelmassa tähän tarvitaan kuitenkin mielestäni muutosta. EU:n pitää panostaa huomattavasti enemmän nimenomaan koulutukseen ja tutkimukseen. Muuten parempi tulevaisuus jää vain haaveeksi.

Euroopan parlamenttikin on vahvasti koulutuksen ja tutkimuksen rahoituksen lisäämisen puolella. Huhtikuun alussa vahvistimme Horisontti2020-tutkimusohjelmalle 200 miljoonan ja opiskelijavaihto-ohjelma Erasmukselle 100 miljoonan euron lisärahoituksen 2014–2020 monivuotisen rahoituskehyksen välitarkastuksen yhteydessä.

Erasmus on monesta syystä onnistunein EU-ohjelma, minkä vuoksi brittien irtautuminen on herättänyt erityistä huolta korkeakouluissa ja niiden opiskelijoissa ympäri Eurooppaa. Iso-Britannia on EU:n jäsen vielä seuraavat kaksi vuotta, joten se on mukana myös Erasmuksessa koko akateemisen vuoden 2018–2019.

Brexitin jälkeen kaikki riippunee brittihallituksen halukkuudesta maksaa osallistumisestaan Erasmukseen esimerkiksi Norjan tapaan. Euroopan parlamentti on jo antanut tukensa tälle vaihtoehdolle. En usko, että muut EU-maatkaan haluaisivat rajoittaa opiskelijoiden mahdollisuuksia kansainvälistymiseen. Huojentavaa on myös, että britti- ja muut eurooppalaiset korkeakoulut vaikuttavat joka tapauksessa sitoutuneilta jatkamaan kansainvälistä yhteistyötään.

EU:n tutkimusohjelma Horisontti2020:ssa puolestaan hakuja on käynnissä tämän rahoituskauden eli vuoden 2020 loppuun saakka. Britit ovat mukana myös Horisontissa vähintään seuraavat kaksi vuotta. Lisäksi Britannian on luultavasti käytännössä maksettava EU:n budjettiin tekemät sitoumuksensa 2014–2020 rahoituskehyksen mukaisesti vuoden 2020 loppuun saakka.

Erasmuksen tapaan britit pääsevät mukaan myös seuraavaan tutkimuksen puiteohjelmaan, jos haluavat. Ja vaikka Britannian hallitus ei olisi valmis maksamaan osallistumisesta, se ei estä brittejä ottamasta osaa EU:n rahoittamiin tutkimusprojekteihin kolmantena maana. Tällöin heidän osuudelleen ei kuitenkaan voida myöntää rahoitusta EU:n budjetista.

EU:n budjettia on pyritty uudistamaan jo pidemmän aikaa ja tätä työtä jatketaan Brexit-neuvotteluiden aikana ja niiden jälkeen. Seuraavan kahden vuoden aikana brittien kanssa tehtävästä yhteistyöstä kannattaa kuitenkin ottaa kaikki irti, kun he vielä varmuudella ovat mukana eri ohjelmissa. Myös Brexitin jälkeen brittien kanssa on hyvä olla tekemisissä, vaikka yhteistyön muoto muuttuisikin.


  • Teksti: Petri Sarvamaa, Euroopan parlamentin jäsen
  • Kuva: European Parliament


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje