Mielipiteet
21.11.2018

EU ottaa askeleen sosiaaliseen suuntaan

Sosiaalisen pilarin 1-vuotissyntymäpäivänä voidaan iloita pienistä askeleista kohti tasa-arvoista ja suojelevaa Eurooppaa. "Lupaukset tasa-arvoisesta ja suojelevasta EU:sta täytyy lunastaa, sillä kysymys on EU:n perusarvoista ja uskottavuudesta", kirjoittaa europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari.

Liisa Jaakonsaari_European Parliament
"Uusi työolodirektiivi on pitkästä aikaa ensimmäinen lainsäädäntöaloite, joka vahvistaisi työntekijöiden oikeuksia", kirjoittaa europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari.

Vuosi sitten Euroopan unioni otti merkittävän askeleen kansalaisten hyväksi, kun jäsenmaat allekirjoittivat 20-kohtaisen sosiaalisen pilarin julistuksen Göteborgissa. Kaikki EU-maat ovat sitoutuneet julistuksen periaatteisiin, joita ovat sukupuolten välinen tasa-arvo, yhtäläiset mahdollisuudet työelämässä sekä oikeus riittävään toimeentuloon ja sosiaaliseen suojeluun.

Julistus on merkittävä saavutus, sillä EU-tasolla on ollut vaikeaa sopia sosiaali- ja työelämän normeista. Euroopan maat ovat erilaisia ja niiden sosiaalijärjestelmät ja työolot ovat erilaisia.

Sosiaalisen ulottuvuuden toimeenpano on kuitenkin haastavaa.

Tästä saatiin taas muistutus viime viikolla Euroopan parlamentin täysistunnossa, kun parlamentin oikeistoryhmät EPP ja ECR yrittivät pysäyttää uuden eurooppalaisten työntekijöiden oikeuksia vahvistavan direktiiviehdotuksen etenemisen parlamentin ja neuvoston neuvotteluvaiheeseen. Yritys kuitenkin epäonnistui ja enemmistö mepeistä asettui tukemaan parlamentin työvaliokunnan valmistelemaa kantaa.

Uusi työolodirektiivi on pitkästä aikaa ensimmäinen lainsäädäntöaloite, joka vahvistaisi työntekijöiden oikeuksia, etenkin heikoimmassa asemassa olevien työntekijöiden kuten alustatalouden keikkatyöläisten ja näennäisyrittäjien sekä nollatuntisopimuksilla työskentelevien työoloja.

Parlamentin kannan mukaan keskeisiä keinoja on parantaa kaikkien työntekijöiden oikeutta saada tietoa työoloistaan, tehostaa lainsäädännön täytäntöönpanoa sekä lisätä työmarkkinoiden avoimuutta. Jäsenmaat voisivat myös esimerkiksi kieltää nollatuntisopimukset niin halutessaan.

Voimme iloita Sosiaalisen pilarin 1-vuotissyntymäpäivänä pienistä askeleista kohti tasa-arvoista Eurooppaa. Tasa-arvoisesta ja suojelevasta Euroopan unionista annetut lupaukset pitää kuitenkin lunastaa, koska kysymys on Euroopan unionin uskottavuudesta ja perusarvoista.

  • Teksti: Liisa Jaakonsaari, Euroopan parlamentin jäsen
  • Kuva: European Parliament

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje