“Brexit means Brexit or…”
Olen huolestunut. Luin viikonloppuna Lontoon korkeimman oikeuden Brexit-päätöstä. Moni asia oli siinä juuri paikallaan. Jos maan parlamentin tehtävänä on säätää lakeja, niin tietenkin se tarkoittaa myös lakien kumoamista. Britannian hallituksen päähänpisto, ettei parlamentilla olisi oikeutta lausua kantaansa hallituksen neuvottelulinjauksesta, tuntui todella oudolta.
Juuri tästä osasta oikeuden päätöstä en siis ole huolestunut, mutta jatkosta kyllä. Päätöksestä kävi nimittäin ilmi, että prosessi olisi artikla 50:n aktivoimisen jälkeen peruuttamaton. Tässä mielessä pääministeri Theresa Mayn toistama sanonta ”Brexit means Brexit” tarkoittaisi, että käydään neuvotteluja ehdoista ja kun niiden katastrofaaliset seuraukset käyvät ilmi, niin asiaa ei enää pystytäkään korjaamaan.
Britannian – ja EU:n – edessä olisi näin umpikuja, joka tuntuu vähän kohtuuttomalta. Tämä päätelmä johtaa seuraavaan kysymykseen: mikä johti tähän ja onko politiikassa syntynyt jokin suuri irrationaalinen vaihe?
Se minua huolestuttaa.
Olen itse asiassa miettinyt tätä jo pitkään. Osittain se johtuu siitä, että elän jonkinlaisessa toiminnallisessa skitsofreniassa: suurimman osan elämästäni olen toiminut julkisuuden toisella puolella. Tehtäväni toimittajana oli arvioida ja päätellä, mihin poliitikkojen päätökset johtavat. Nyt olen itse arvioitavana, ja huomaan arvioivani itse itseäni. Siitä vasta huolestuin.
Kahden minuutin radio- tai televisiojutussa ei ehdi erityisen montaa näkökulmaa ottaa mukaan. On löydettävä jokin päätösten suunnalle symboliselta tuntuva lähtökohta ja sitten kolmessa, neljässä kappaleessa (elegantisti) arvioitava seurauksia.
Joskus se on helppoa. Kun George W. Bush päätti lähteä Irakin sotaan ja joku hänen yhtä sokaistuneista neuvonantajistaan kuvasi operaatiota ”kakkukävelyksi”, jossa loppuvaiheessa irakilaiset seisovat kukkakimput käsissään vapauttajiaan tervehtimässä, olin sangen vakuuttunut, että suunnitelma menee pahasti pieleen. Ja niin meni.
Kapeat tulokulmat pelästyttävät minua päivä päivältä enemmän.
Ehkä se johtuu informaatiotulvasta. Informaation määrä on tänä päivänä valtava ja jäsentymätön. Tämä johtaa tietynlaiseen pakkoon valita jokin kapea, mutta kiinteältä tuntuva tulokulma. Vähän niin kuin Arkimedeksen tokaisun mukaan: ”Anna minulle kiinteä piste niin väännän maailman radaltaan!” Ja niin se väännetään.
Jokainen kapean tulokulman kampanja, joita on tuhansia TTIP:stä ja habitaattidirektiivistä lähtien, johtaa kapeudellaan demokratian oikeutuksen heikentymiseen. Kapeat tulokulmat suurentavat aina päätöksen riittämättömyyttä tai virheellisyyttä, ja vakuuttavat siitä, että asiassa on vakava epäkohta. Ja ne ovat aina ”poliittisen eliitin” syytä.
Niin syntyi 30-luvun poliittinen kriisi. Niin syntyi Cameronin päätös kansanäänestyksestä, niin syntyi Brexit, niin syntyy peruuttamaton vahinko.
- Teksti: Nils Torvalds, Euroopan parlamentin jäsen
- Kuva: European Parliament