Henkilöt
25.3.2014

Yrittäjänä terveyden puolesta


Terveys ja hyvinvointi olivat Krista Korpela-Kososen mielessä, kun hän lähti opiskelemaan ravitsemustiedettä Helsingin yliopistoon 1992. Ajatus ravitsemusterapeutin työstä siinteli mielessä, mutta omaksi alaksi valikoitui ruoka- ja ravitsemusviestintä.

Hän siirtyi ravitsemuksesta ja terveydestä viestiväksi yrittäjäksi kymmenen palkkatyövuoden jälkeen, neljä vuotta sitten.

– Yrittäjyys oli valinta, jonka avulla halusin laajentaa toimenkuvaani. Samalla se oli arvovalinta perheeni hyväksi. Esikoiseni oli juuri menossa ensimmäiselle luokalle kouluun, ja viime syksynä sinne asteli kuopuskin. Yrittäjän työ joustaa. Lapset joutuvat harvoin lähtemään yksin kouluun, sillä voin sopia päivän ensimmäiset haastattelut vaikka kello kymmeneksi.

Töitä yrittäjänä on riittänyt. Korpela-Kososen mielestä ravitsemus-, ruoka- ja terveysalan substanssiosaaminen on valttia työvoimaa pursuavilla freelancetoimittajamarkkinoilla.
 
– Ilman palkkatyössä luomiani verkostoja en olisi yrittäjänä. Tunnen useat asiakkaani niiltä vuosilta, jolloin toimin Ruokatiedon Uutispalvelun ravitsemustoimittajana. Verkostoni avulla pystyn tarjoamaan asiakkailleni Suomen parhaat asiantuntijat juttujen haastateltaviksi. Myös haastateltavat tuntuvat arvostavan sitä, että toimittajan taustalla on syvää osaamista ravitsemuksesta.

Päätös ryhtyä yrittäjäksi vaati rohkeutta ja pohdintaa.

– En ollut koskaan pohtinut yrittäjyyttä enkä tuntenut yrittäjiä. Yrittäjyyteen hain neuvoja Uusyrityskeskuksesta. Aloitin sivutoimisena yrittäjänä, sillä sain omasta liitostani, Agronomiliitosta, matrikkelitoimittajan osa-aikaisen pestin. Se takasi tasaisen tulovirran, vaikka siten en saanutkaan starttirahaa yrittäjyyden alkumetreille. Liiton projekti päättyi vuoden kuluttua, mutta halusin katsoa yrittäjäkortin loppuun, enkä ole päätöstä katunut.

Korpela-Kosonen tekee töitä kotitoimistossa ja nauttii omasta rytmistä. Hän on verkostoitunut ammatillisesti ja on jäsenenä sekä ruokatoimittajien että terveystoimittajien yhdistyksissä.

– Se on varmaankin persoonakysymys, miten tykkää työskennellä. Minulle yksin työskentely sopii. Osallistun viikoittain alan seminaareihin ja tilaisuuksiin. Olen haastateltavien ja asiakkaiden kanssa juttusilla, joten sosiaalisia kontaktejakin on.

Itsestään on pidettävä huolta, ja Krista kertoo huolehtineensa itselleen työterveyshuollon.

– Pilates, jooga ja bodybalance ovat minulle ja selälleni sopivia lajeja, ja niitä pyrin harrastamaan kaksi kolme kertaa viikossa. Loma-ajat osuvat hyvin muun perheen rytmiin.

– Minulla ei ole ollut tarkkaa urasuunnitelmaa, eikä sitä ole vieläkään. Maailma muuttuu koko ajan ja on haisteltava sitä, mitä asiakkaat tarvitsevat. Haluan pitää asiakassuhteistani hyvää huolta. Tulevaisuudessa voisin ajatella tarjoamani palvelupaletin laajentamista.


  • Teksti ja kuvat: Maija Soljanlahti




Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje