Henkilöt
12.11.2013

Kiireisellä lastenlääkärillä on aina aikaa työkavereillekin

Marjo Renkoa voisi kutsua lääketieteen moniottelijaksi. Hän työskentelee lastentautien ja lasten infektiosairauksien erikoislääkärinä, kliinisenä opettajana sekä tutkijana Oulun yliopistossa ja lastentautien klinikassa.

– Tyypilliseen työpäivääni kuuluu aamukokous lastenklinikassa, opetusta lääketieteen opiskelijoille, potilastyötä ja lasten infektiosairauksiin liittyvää konsultaatiota. Sellaisina aikoina, kun luentoja ja kandiopetusta on vähemmän, teen lisäksi potilaisiin liittyvää tutkimusta ja ohjaan väitöskirjojen tekijöitä, Renko kertoo.

Työn monipuolisuudella on Rengon mukaan sekä hyvät että huonot puolensa.

– Eri osa-alueet tukevat hyvin toisiaan. Esimerkiksi tutkimustyö lisää osaamista, josta on apua potilaiden hoitamisessa. Toisaalta välillä tuntuu, että pitää revetä joka suuntaan. Ajan jakaminen on joskus haastavaa, Renko myöntää.

– Parasta on potilastyö ja sen näkeminen, että lapsi paranee. Lastenlääkärin työ on hyvin elämänläheistä.

Myös opetustyö on lähellä Rengon sydäntä. Hän kokee opettamisen yhdessä tekemiseksi.

– Kandeilla on tuoreita ideoita ja he tuovat opetustilanteessa esiin omia näkemyksiään. Minäkin voin oppia heiltä, eivätkä he vain minulta.

Renko valittiin lokakuussa Vuoden Kollegaksi Oulun yliopistollisen sairaalan OYS:n erityisvastuualueelta. Palkinto liittyy Lääkäriliitossa vietettävään Kollegiaalisuuden teemavuoteen.

Työkaverit kehuvat, että Rengolta löytyy kiireenkin keskellä aina aikaa toisille. Renkoa luonnehditaan työyhteisön ilopilleriksi, joka saa pelkällä läsnäolollaan tilanteen kuin tilanteen muuttumaan positiiviseksi.

Renko kokee saaneensa työelämältään paljon. Hän on ollut monessa mukana, kaiken muun ohella muun muassa Lääkäriliiton OYS:n erityisvastuualueen professiovaliokunnassa ja OYS:n eettisessä toimikunnassa. Lisäksi hän on toiminut Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän puheenjohtajana.

  • Teksti: Sari Kosonen
  • Kuva: Mikko Törmänen


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje