Henkilöt
8.10.2103

Fotosynteesin ammattilainen ihmiskunnan asialla

Kun maallikko näkee laboratoriopullossa vihertävää sinileväliejua, hän ajattelee ”yök, samaa mönjää kuin kesällä järvissä ja meressä”. Kun tutkija katselee samaa, hän ajattelee sinileviä syanobakteereina eli sinistä yhteytyspigmenttiä omaavina elämän mahdollistajina. Niiden yhteyttämisen ansiosta muodostui aikoinaan otsonikerros, joka esti liiallisen, mutaatioita aiheuttavan auringon UV-säteilyn pääsyn maapallolle.

Fotosynteesitutkimus imi Eva-Marin Aron mukaansa 70-luvun puolivälissä. Vuonna 1982 valmistunut väitöskirja käsitteli kasvien fotosynteesikoneistoa ja fotosynteesin sopeutumista luonnossa vallitseviin vaihteleviin ympäristöolosuhteisiin.

Aron johtamasta laboratoriosta Turun yliopistossa on kehittynyt yksi kansainvälisesti arvostetuimmista fotosynteesitutkimuksen keskuksista ja hänen tutkimusyksikkönsä on valittu toista kertaa Suomen Akatemian huippuyksiköksi.

Viime vuosina Aron tutkimusryhmä on keskittynyt tutkimaan, miten fotosynteesikoneisto saadaan valjastettua tuottamaan puhdasta, hiilidioksidituotoltaan neutraalia energiaa koko ihmiskunnalle.

Vaikka Aron tutkimustyö on selkeästi hyödynnettävää, hän on tuntenut koko ikänsä tekevänsä nimenomaan perustutkimusta.

– Kun perustutkimuksessa päästään riittävän syvälle, vasta sitten sitä voi soveltaa. Olen tavattoman iloinen siitä, että tutkimukseni tuloksia voitaneen soveltaa hyötykäyttöön.

Eva-Mari Aro
Tutkijanuran alussa oleville naisille tulisi Eva-Mari Aron mielestä valaa enemmän uskoa omiin kykyihin ja rohkeutta mielipiteen ilmaisuun.

Uransa alussa Aro joutui kompuroimaan monen naistutkijan kohtaamissa etenemisen esteissä niin kansainvälisellä kuin kotirintamallakin. Tukea ei tullut riittävästi, riittämättömyyden tunne piinasi.

– Tuli tunne, että miehet ovat hyviä, minä en ole mitään. Tutkijanuran alussa oleville, varsinkin naisille, tulisi valaa enemmän uskoa omiin kykyihin ja rohkeutta mielipiteen ilmaisuun. Tätä olen yrittänyt muistaa itse tehdä tutkimusryhmän vetäjänä.

Tutkijanuran alkutaipaleella oleville naisille Aro haluaa tähdentää myös sitä, kuinka tärkeää on valita oikeanlainen puoliso – sellainen, jolla on timantinkova itsetunto ja joka jakaa kotityöt. Hänen kohdalleen tällainen onni on osunut.

– Naisen ei tarvitse luopua perhehaaveista tieteellisen uran vuoksi. Molemmat on mahdollista saada. Mutta ei pidä mennä naimisiin ihan tumpelon kanssa, hän naurahtaa.  

  • Teksti: Kirsti Sintonen
  • Kuva: Timo Jakonen



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje