Henkilöt
19.11.2014

Myyjien sparraaja


Viikon akavalainen, johtamisen kehittäjä ja myyntivalmentaja Reijo Mylläri aloitti myyntiuransa vuonna 1981 kopiokoneiden parissa. Vuonna 2000 hän siirtyi Editan palvelukseen. Siellä työskennellessään Mylläri alkoi kiinnostua siitä, miten ihminen käyttäytyy.

‒ Pohdin, että vaikka tein asiat oikein ja olin menestynyt myyjänä, miksi asiakkaat eivät aina osta.

Mylläri oli opiskellut jo aikaisemmin psykologiaa ja sosiaalipsykologiaa ja kouluttautui työnohjaajaksi.

– Huomasin, että nyt mennään aivan toiseen ääripäähän kuin myynti. Se loi uuden näkökulman.

Hän kehitti edelleen coaching-taitoja ja valmistui NLP-valmentajaksi. Mylläri opiskeli myös yrityksen johtamis- ja uudistamistaitoja.
 
‒ Mietin, että miten voisin yhdistää näitä kovia ja pehmeitä asioita. Se onnistui, kun perustin myyntiin ja myynnin johtamiseen keskittyvän valmennusyritys Rementorin vuonna 2005.

Uskalla myydä


Jos yrityksen myynti laskee ja myyntijohto vaatii tuloksia, syytetään herkästi markkinatilannetta ja myyjille tarjotaan myyntitaitoihin liittyvää koulutusta.

– Kun myynti vähenee ja tulee haasteita, tilannetta pitäisi kuitenkin katsoa kokonaisuutena, Mylläri sanoo.

Muuttunut markkinatilanne ei ole kenenkään syy ja syyttelyn sijaan tulisi palata perusasioihin. Kuinka löydämme omat vahvuutemme? Mihin keskitymme?

– Myyjät ovat yleensä tunnollisia ja tekevät tiukan paikan tullen enemmän ja enemmän. Myyntitaidot eivät usein ole se ongelma. Pitää päättää mitä tehdään ja miettiä sitten, millaista osaamista siihen vaaditaan.

Myllärin mukaan yksi yleinen ongelma on se, että monessa organisaatiossa ei oteta reilusti myyjän roolia.

– Ajatellaan, että en ole myyjä, olen asiantuntija. Jos ei miellä olevansa myyjä, se on iso este. Silloin asiakkuuspäällikkö tulee vain juttelemaan mukavia.

Yrittäjyys haastaa kehittymään


Yrittäjänä toimimisen aikaa kuvaavat Myllärin mukaan tekemisen, löytämisen ja onnistumisen kokemukset. Tärkeää on se, että on uskollinen omille arvoilleen ja ajatusmaailmalleen.

– Kun tekee asioita, jokin toimii ja jokin taas ei. Yrittäjänä toimiminen tarjosi mahdollisuuden etsiä.

Työn vastapainoksi Mylläri kuntoilee ahkerasti. Hän pyöräilee, käy kuntosalilla ja ui.

– Myynti on vastuullista hommaa ja oma keho on työkalu. Kuntoilu ja kouluttautuminen ovat molemmat tämän työkalun hoitamista.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Mylläri on valmentanut Rementor Oy:n nimissä, mutta toiminut kouluttajana myös myyntityön tehostamiseen ja esimiestyön parantamiseen keskittyvässä Urano Oy:ssä.

Myllärin kokemuksen mukaan suomalaisten myyntityön ammattilaisten pahimmat sudenkuopat ovat ylimielisyys ja haluttomuus kehittyä.

‒ Jos osaa jonkin asian, kuvitellaan, että ei tarvitse enää kehittyä. Joskus kysyn kokeneilta koulutuksiin tulijoilta, että miksi juuri he tulivat. He sanovat, että koskaan ei ole valmis ja koulutuksissa saa uusia kontakteja. Heitä kuunnellessa tulee esiin nöyryys ja aito halu tehdä myyntityötä.

  • Teksti: Piia Kunnas
  • Kuva: Matti Matikainen



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje