Henkilöt
20.5.2014

Lääkeainekemistin päämääränä potilaan hoito


Viikon akavalainen, Karoliina Nurminen tekee työtä sekä potilaita että työtovereita varten. Hän työskentelee laadunvarmistusjohtajana MAP Medical Technologies Oy:n Tikkakosken toimipisteessä. MAP Medical on suomalainen vuonna 1991 perustettu lääketehdas, joka valmistaa radioaktiivisia lääkevalmisteita.


Nurminen suoritti orgaanisen kemian perusopinnot Jyväskylän yliopistossa ja syventävät opinnot farmaseuttisen kemian laitoksella Kuopion yliopistossa. Hänen uransa MAP Medicalilla alkoi keväällä 2002 kesätyöstä laadunvalvontalaboratoriossa, jatkui gradun teolla ja on johtanut nykyisiin tehtäviin.

Pienessä lääketehtaassa toimenkuva on muodostunut laajaksi ja monipuoliseksi.

– Olen toiminut laadunvalvontapäällikkönä, tuotekehityskemistinä ja laadunvalvontakemistinä. Urapolkuni on ollut mielenkiintoinen ja aina aiempaa kokemustani hyödyntävä. Edelleen eteeni tulee uusia ja kiehtovia haasteita, joista on helppo ammentaa innostusta omaan työhön, Nurminen kertoo.

– Laadunvarmistusjohtajana olen vastuussa esimerkiksi lääkevalmistusohjeiston ylläpitämisestä, validointi-, kvalifiointi- ja auditointitoiminnoista sekä laadunvalvontaorganisaation esimiestehtävistä. 


– Työssäni minua kiehtoo päivittäin se, että saan toimia oleellisena osana tärkeää ketjua, joka auttaa parantamaan potilaita tai löytämään diagnoosin, joka on edellytys potilaan hoidon edistymiselle. Nopeimmillaan radioaktiivisten lääkevalmisteidemme tie tuotannosta potilaskäyttöön on alle neljän tunnin mittainen.


Panostus ihmisiin takaa hyvän tuloksen


Koululaisena Nurminen haaveili sairaanhoitajan, liikennelentäjän ja tähtitieteilijän ammateista.

– Minulla on takana sairaanhoitajan opintoja ja työkokemusta hoitotyöstä, mutta lääkeainekemian opinnot ja ura lääketehtaassa imaisivat minut melkoiseen lentoon ja olen nauttinut jokaisesta kaarteesta. Tähtiä tavoittelevaa haaveilemista tuskin koskaan lopetan, hän naurahtaa.


– Nykyisestä tehtävästä suoriutuminen edellyttää laajojen kokonaisuuksien hallintaa, nopeaa päätöksentekokykyä ja vastuunkantamista, Nurminen kertoo. Lisäksi tarvitaan kuitenkin lujaa luottamusta organisaation eri tiimien osaajiin sekä kykyä kannustaa ja kuunnella ihmisiä ja kehittää toimintoja.


– Työni monipuolisuuden lisäksi arvostan upeita ja erinomaisen lupsakoita työkavereitani, hän kertoo.  Nopeusvaatimusten ja jatkuvan kehittämisen paineessa oleellisinta on työntekijöiden arvostaminen, motivoiminen ja osallistaminen. Ihmiset tekevät työn ja ihmisiin panostaminen takaa, että työn tekeminen on laadukasta, sekä työtä tekevien ihmisten että tuotantoketjun lopputuloksen kannalta, Nurminen jatkaa.


Vaikka luonnontieteilijöiden työllistyminen on edelleen vaikeutunut, Karoliina Nurminen uskoo kuitenkin kutsumuksen ja sisäisen palon voimaan, ja kannustaa myös uusia tulokkaita siihen.

– Tervetuloa alalle! Haasteet ja työmahdollisuudet ovat monipuolisia. Osaajille on aina tarvetta ja paras osaaja on sellainen, joka on löytänyt oikeasti oman juttunsa. On tärkeää kuunnella itseään, uskaltaa kokeilla ja ottaa tarvittaessa rohkeasti uusia askeleita.

  • Teksti: Anna Melkas
  • Kuvat: Antti Väisänen



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje