Henkilöt
18.2.2014

Eläkkeelle? Ei kiitos!


Siinä missä moni haluaa yhä mahdollisimman varhain eläkkeelle, Eira Tajasta eivät eläkeläistanssit ja bingosalit kiinnosta. 68-vuotias Tajanen olisi voinut jäädä eläkkeelle jo vuosia sitten, jos olisi halunnut. Hän kuitenkin rakastaa työtään terveydenhuoltotarvikkeiden myyntipäällikkönä ja tuntee itsensä yhä täysin työkykyiseksi.

– En itse osaa ollenkaan ajatella, että olen niin vanha kuin olen.

Eira tuli myyntityöhön vuonna 1974 työskenneltyään viisi vuotta erikoissairaanhoitajana. Hän sanoo syntyneensä myyjäksi, jonka taustalla vaikuttaa vahva hoivavietti.

Ensimmäinen myyntialan työpaikka Lääketukussa löytyi ystävän vinkistä. Vaikka Eiralta puuttui kaupallinen koulutus, hänen sairaanhoitajakoulutustaan arvostettiin.

– Yhtään paperia ei kukaan kysynyt. Minut palkattiin siltä istumalta.

Tuosta ensimmäisestä käynnistä Lääketukun johtajan pakeilla alkoi hänen 40 vuotta kestänyt myyntiuransa, joka päättyy keväällä tanskalaisen Ambun leivissä.

Tajanen on puurtanut töitä koko ajan täysteholla, vaikka hänelle tarjottiinkin mahdollisuutta osa-aikaeläkkeeseen.

– Sanoin ettei se onnistu. Olisin taatusti tehnyt ne vapaapäivätkin koneella töitä. Tässä työssä ei kauheasti voi löysätä.

Ystävät ovat ihmetelleet, miksi Tajanen ei ole suostunut jäämään eläkkeelle. Melkein kaikki hänen tuttavapiiristään ovat jo tehneet niin. Tajanen on jaksanut samassa työssä 40 vuotta hyvin yksinkertaisesta syystä.

– Se että saa tehdä työtä josta tykkää, se on se avain. Työn pitää antaa jotain muutakin kuin pelkkää toimeentuloa. Tässä työssä viihtyy, koska yksikään päivä ei ole koskaan samanlainen.

Jaksamiseen vaikuttavat myös hänen terveet elämäntapansa. Tajanen ei polta eikä käytä juurikaan alkoholia. Niihin kuluvilla rahoilla hän mieluummin hemmottelee itseään käymällä erilaisissa hoidoissa. Työhön kuuluvan runsaan autoilun vastapainoksi Tajanen harrastaa monipuolista liikuntaa.

Tänä keväänä Tajasen eläkepäivät koittavat viimein. Hän ei kuitenkaan aio jäädä toimettomaksi, vaan jatkaa työntekoa. Ala tosin vaihtuu.

– Aion lähteä au pair -mummiksi Ranskaan. Tyttäreni perhe asuu Belgiassa ja haluan oppia ranskan kielen. Olen ymmärtänyt, että au pair -mummeja kysytään nyt selvästi enemmän. Halutaan tällainen kokenut ja tavallaan vähän turvallisempi hoitaja.

Ja eihän sitä tiedä, mitä uusi ura Euroopassa tuo tullessaan.

– Jos viihdyn Ranskassa oikein hyvin, niin sitten olen aikonut etsiä sieltä jonkun viinitilallisen ja jäädä sinne.


  • Teksti: Hanna-Kaisa Hämäläinen
  • Kuvat: Pekka Sipola




Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje