Henkilöt
7.5.2015

Edistämässä suunterveyttä


Viikon akavalainen Satu Mäkinen toimii osastonhoitajana Tampereen Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) suunterveyden sektorilla. Lapsena hän halusi englanninopettajaksi, mutta terveyden edistäminen vei voiton ja hänestä tuli suuhygienisti. Mäkinen on viihtynyt alalla hyvin. 


– Toimin lähiesimiehenä suuhygienisteille, hammashoitajille ja välinehuoltajille, yhteensä 17 henkilölle. Vastaan myös osastomme hankinnoista ja muista hallinnollisista tehtävissä ylihammaslääkärin työparina. 


Mäkinen arvostaa suunterveyden sektorin yhteistyötä Tampereen YTHS:n sektoreitten kesken.

– Meillä on mukava ja osaava porukka, jolla on hyvä tekemisen meininki! Yhteistyö talomme muiden sektoreiden eli yleisterveyden ja mielenterveyden sektoreiden kanssa on sujuvaa.

Työkokemusta julkisen ja yksityisen sektorin tehtävistä


Mäkinen on toiminut suuhygienistin tehtävissä eri-ikäisten parissa vuoteen 2010 saakka. Kokemusta on karttunut niin julkisen kuin yksityisenkin sektorin tehtävistä.

– Työhöni kuului muassa suun terveystarkastukset kaikenikäisille, oikomishoidon osatehtävät ja iensairauksien hoitoa. Ennen kaikkea terveyden edistämistä ja asiakkaan omahoidon tukemista, mikä on suuhygienistin tärkein tehtäväkenttä.

Tämän jälkeen Mäkinen toimi hammastarvikealan myyntitehtävissä, kunnes hänelle löytyi jatkokoulutusta vastaavia esimiestehtäviä kotikulmilta. Nykyisissä tehtävissä Mäkinen on toiminut helmikuusta 2012.

– En ole koskaan valmis, vaan haluan oppia koko ajan uusia asioita työssäni. Olipa sitten kyse uusista tietojärjestelmistä tai esimiestyöstä.

Järjestötyössä aktiivisesti mukana


Mäkinen on toista kauttaan Suomen Suuhygienistiliitto SSHL ry:n hallituksen puheenjohtajana. Ennen puheenjohtajuutta hän toimi hallituksen sihteerinä.

– Koko hallituksessa oloni ajan, eli vuodesta 2010 lähtien olen ollut myös liittoni delegaattina sekä kansainvälisessä että Euroopan suuhygienistijärjestössä. Lisäksi teen tiivistä yhteistyötä pohjoismaisten suuhygienistiliittojen puheenjohtajiston kanssa.

Mäkinen pyrkii vaikuttamaan suuhygienistien koulutuksen, työnkuvan ja toimintaoikeuksien kehittämiseen.

– Toimintaoikeudet pitäisi laajentaa samalle tasolle muiden pohjoismaiden kanssa. Suomessa suuhygienistien koulutus kestää pisimpään eli 3,5 vuotta, mutta meillä on vähiten toimintaoikeuksia muihin pohjoismaihin verrattuna. Liittomme on tehnyt kovasti töitä tämän eteen ja työ jatkuu edelleen.

Mäkisen mukaan terveydenhoitoalalla on edelleen suhteellisen hyvä työllisyys.

– Suuhygienistin ammatti on itsenäinen ja ihmisläheinen asiantuntija-ammatti, jota voin suositella lämpimästi kaikille alaa harkitseville. Tulevaisuudessa toivon, että työn arvostus näkyisi enemmän palkkauksessakin.

Järjestötyön lisäksi Mäkinen harrastaa ulkoilua, lenkkeilyä ja säännöllisen epäsäännöllistä kuntosalilla käyntiä. Kotona tietysti perhe vie oman siivunsa päivästä.

– Saan lähimetsästä voimaa arkeen ja sen pyörittämiseen.

  • Teksti: Kaisa Hirvensalo
  • Kuva: Juha Mäkinen

 


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje