Henkilöt
3.2.2016

Pekka Sauri: Johtaminen on viestintää

Helsingin apulaiskaupunginjohtajalle Pekka Saurille sosiaalinen media ja johtaminen ovat yksi ja sama asia, koska johtaminen on viestintää.

Pekka Sauri
– Nimenomaan julkishallinnon, joka saa oikeutuksensa kansalaisilta, pitää olla erityisen avoimesti vuoropuhelussa kansalaisten kanssa, Pekka Sauri kertoo.
Viime perjantaina (tammikuu 2016) Pekka Saurin Twitter-seuraajien määrä rikkoi 40 000 rajan.

Se on muutama tuhat vähemmän kuin Saurin kollegalla, apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäellä, mutta Sauri twiittaa ylivoimaisesti muita enemmän ja nopeammin.

Tämän haastattelun sopiminen käy esimerkistä. Toimittaja lähetti Saurille ensin perinteisen sähköpostiviestin sopiakseen haastattelusta ja lähetti vielä perään yksityisviestin Twitterissä kertoakseen sähköpostista.

Jälkimmäinen oli turha. Sauri viestitti saman tien Twitterin kautta, että kirjoitti jo vastausta sähköpostiin.

Saurilta kysytään usein, miten hän ehtii tekemään työtään eli johtamaan Helsingin rakennus- ja ympäristötoimea, koska käyttää niin paljon aikaa sosiaalisen mediaan?

– Viestintä on työtä, ja työ viestintää. Johtaminen on viestintää! Sehän periaatteessa ei ole mitään muuta kuin kommunikaatiota erilaisilla foorumeilla, Sauri vastaa.

– Nimenomaan julkishallinnon, joka saa oikeutuksensa kansalaisilta, pitää olla erityisen avoimesti vuoropuhelussa kansalaisten kanssa.

Saurin mielestä tämän tajuaminen on Suomen tulevaisuuden elinehto.

– Niin kauan kuin kuvittelemme, että ”oikeat” työt ovat tässä ja viestintä on jossain tuolla kaukana, tästä hommasta ei tule yhtään mitään.

– Sosiaalinen media tarjoaa julkisella sektorilla ja liike-elämässä reaaliaikaisen kosketuspinnan kansalaisiin ja asiakkaisiin. En ymmärrä, miten kenelläkään on varaa olla käyttämättä sitä, Sauri hämmästelee.

Saurille johtaminen sosiaalisessa mediassa on yksinkertaisesti sitä, että hän jakaa tietoa eteenpäin ja vastaa saamiinsa kysymyksiin.

Sähköpostin määrä romahti

Saurille tärkein kanava on Twitter. Miksi? Siksi, koska media, poliitikot ja päättäjät seuraavat sitä.

Twitter-viestinsä Sauri linkkaa myös Facebook-sivulleen, joita hän on voinut käydä vielä muokkaamassa paremmin Facebookiin sopivaksi. Twitter sallii vain 140 merkin pituisen viestin.

Mediaa Sauri seuraa Twitterin kautta reaaliajassa ja jakaa myös uutisia maailmalta, jos kukaan ei ole ehtinyt kertoa niitä vielä Suomessa.

Saurin sähköpostitse saamansa Helsinkiin liittyvän palautteen määrä on romahtanut Twitterin ja Facebookin myötä. Vielä 2010–2011 Sauri saattoi vastata yötä myöten puoleen tuhanteen sähköpostivalitukseen auraamattomasta lumesta.

– Lunta ei voi aurata etukäteen, mutta tiedottaa voi esimerkiksi siitä, missä järjestyksessä kadut aurataan. Tuntuu, että ihmiset ovat alkaneet ymmärtää, ettei lunta voi aurata joka paikasta samaan aikaan, Sauri naurahtaa.

Päivässä useita kymmeniä twiittejä

Sauri käyttää somea normaalina työpäivänään näin:

Herättyään joskus neljän ja seitsemän välillä hän menee ensitöikseen someen.

Hän selaa uutisia ja uudelleentwiittaa tarpeelliset eteenpäin. Jos kaupungissa on ollut liikenneongelmia, hän tiedottaa niistä. Jos aikaa on tarpeeksi, Sauri voi naputella jonkin muun ”virkistävän tekstin”.

Seuraavaksi Sauri lähtee töihinsä, jotka ovat erilaisia tilaisuuksia tai kokouksia ympäri kaupunkia.

– Kun puhelimella voi hoitaa somea, katson välillä puhelimesta, mitä uutta on tapahtunut tai mitä pitäisi twiitata eteenpäin. Lounaan yhteydessä saatan katsoa, mitä kaupungin twiittaavat virastot ovat viestittäneet. Twiittaan olennaiset eteenpäin, koska ne saavat kauttani paljon suuremman levikin, Sauri kuvaa.

Illalla ennen nukkumaanmenoa Sauri tutkii vielä somen uusimmat käänteet. Hän tarkistaa, onko seuraavana päivänä odotettavissa jotakin erityistä Helsingin joukkoliikenteessä tai säässä.

– Olen sosiaalisessa mediassa enemmän tai vähemmän on-line koko valveillaoloajan, Sauri sanoo.

Päivän aikana hän on kertonut tai välittänyt uutisia sekä vastannut hänelle esitettyihin kysymyksiin useilla kymmenillä twiiteillä. Hän ei ole vielä päättänyt, lähtisikö mukaan Twitterin uusimpaan kanavaan, live-videota välittävään Periscopeen.

Yksityiselämää ei tarvitse paljastaa

Somessa aloittelevaa johtajaa Sauri neuvoo yhdistämään roolin ja persoonan.

– Pitää uskaltaa olla persoona. Se ei kuitenkaan tarkoita, että täytyisi paljastaa yksityiselämäänsä vaan, että kertoo asioista omin sanoin.

Sauri muistelee omaksi suurimmaksi paljastuksekseen, että on antanut ymmärtää sauvakävelevänsä puolisonsa kanssa aamuisin Kaivopuiston ympäri.

Toinen Saurin neuvo on ryhtyä aluksi vain seuraamaan Twitterissä kiinnostavia ihmisiä ja keskusteluja. Vähitellen voi mennä keskusteluihin mukaan.

Sauri sanoo, että somessa pystyy olemaan hyvä, vaikka ei olisikaan siellä koko ajan.

– Esimerkiksi Finnairin toimitusjohtajalla Pekka Vauramolla ja OP Ryhmän pääjohtajalla Reijo Karhisella on vain pari tuhatta seuraajaa ja molemmat twiittaavat harvakseltaan. Aina kun he twiittaavat, he onnistuvat kertomaan jotakin olennaista, suorastaan uutisen. Oletan, että heidän verkottuneet seuraajansa vievät viestiä nopeasti eteenpäin. Tämä on yksi ylimmän johdon tapa käyttää sosiaalista mediaa.

–  Yksi esimerkillinen johtaja on valtakunnansovittelija Minna Helle, joka saattaa tiedottaa aikaansaadusta sovinnosta ensimmäiseksi Twitterissä. Hän twiittaa asian omin sanoin, ilman välikäsiä. Kun hän on ikään kuin kansalaisten palkkaama sovittelija, totta kai nimenomaan kansalaisille pitääkin tiedottaa ensimmäiseksi, Sauri näkee.

Viime sunnuntaina Sauri pisti merkille, miten kaikki viisi työmarkkinaneuvottelijaa sopimuspöydän molemmilta puolilta reagoivat myönteisesti Twitterissä puolessa tunnissa siitä, kun pääministeri Juha Sipilä oli ilmoittanut Pääministerin haastattelutunnilla hallituksen keskeyttäneen pakkolakien valmistelun neuvottelujen ajaksi. Sauri haistoi ilmassa kulttuurin muutosta.

Muutosta on myös Saurin seuraajaluvussa Twitterissä. Heitä on tullut muutamassa päivässä taas muutama sata lisää.

  • Teksti: Eija Kallioniemi
  • Kuva: Helsingin kaupungin kuva-arkisto

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje