Henkilöt
2.10.2015

Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila: Hyvä johtaja auttaa hoksaamaan

Luovia ihmisiä johtavan Jukka Kurttilan mielestä hyvä johtaja ei vain kannusta vierestä vaan auttaa hoksaamaan. Kurttila väittää, että liian moni johtaja on kiinnostunut vain johtamisesta. Hän kaipaa johtajilta enemmän intohimoa ja tekemisen riemua.
 
Jukka Kurttila_Lehtikuva 27328328
– Olen huomannut usein, että joitakin johtajia kiinnostavat älyttömästi johtamisen prosessit, toisia numerot. Johtajaa pitää kiinnostaa ensisijaisesti yhtiön tuote ja asiakkaat, napauttaa Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila.

Kohta 200-vuotias Finlayson löysi uuden kodin puolisen vuotta sitten Helsingin Salmisaaresta, Oikeustalon kyljestä. Tiiviistä, mutta korkeasta maisemakonttorista löytyvät yrityksen koko ydin: suunnittelu, markkinointi, myynti, ostaminen, logistiikka, taloushallinto ja asiakaspalvelu. Edellisessä toimipaikassa väkerrettiin omissa pienissä huoneissa.
 
– Nyt tieto kulkee aika näpäkästi, ja ihmiset ovat tyytyväisiä, selvittää Jukka Kurttila, Finlaysonin toimitusjohtaja ja osaomistaja.
 
Omaa perustyöpäiväänsä Kurttila ei yllättäen pysty kuvailemaan. Hän sanoo, ettei sellaista ole.
 
– Olen mukana kaikessa. En johda nurkkahuoneesta, vaan siellä, missä tapahtuu. Hakeudun tilanteisiin, joissa minua tarvitaan ja joissa minusta on eniten hyötyä, hän sanoo.
 
Minkälainen johtaja on tällainen johtaja?
 
– Toivottavasti olen hyvä ja innostava johtaja. Pitää olla kykyä panna toimeen asioita aika nopeasti, mutta niin, että osaa olla oikeudenmukainen ja johdonmukainen. Luovalla toimialalla pitää ansaita porukan arvostus siinä, että omaa näkemyksen yrityksen suunnasta ja sisällöstä, Kurttila luettelee.
 
Kurttila paljastaa, ettei jaksa oikein innostua, jos jokin asia toistuu liian monta kertaa ja että omaa impulsiivisen luonteen.
 
– Ymmärrän sen, että impulsiivisuuteni aiheuttaa välillä ongelmia ja on rasittavaa. Uskon kuitenkin intuition voimaan, hän sanoo.

”Olemalla mukana luon varmuutta”

Kurttila on johtanut luovia organisaatioita yli 20 vuotta mainos- ja markkinointialalla. Hän on ollut perustamassa yhdeksää yritystä, joista pari on jouduttu lopettamaan. Tekstiiliala oli tuttu lähinnä oman elämän kautta: sisustus ja pukeutuminen ovat aina kiinnostaneet Kurttilaa.
 
– Väitän, että kaikki luova työ on epävarmuuden sietämistä. Suurin este on se, että ihmiset eivät usko olevansa luovia tai löytävänsä muiden mielestä mielenkiintoisia asioita. Mukana olemalla tuon varmuutta, jolloin he löytävät helpommin itsestään luovan puolen ja innostuksen, Kurttila selvittää tapaansa johtaa.
 
– Koen, että jos johtaja vain kannustaa vierestä, se aiheuttaa pikemmin negatiivisen reaktion. Työntekijöiden kanssa pitää löytää asioita ja auttaa heitä hoksaamaan. Jos johtaja ei osoita mitään kiinnostusta luovuuteen ja jos oma työteho on mitä sattuu, on epäreilua mennä vaatimaan niitä työntekijöiltä.
 
Kurttila ei näe erityistä syytä tuuppia alaisiaan esimerkiksi esimiesuralle, vaan pikemmin kehittymään paremmiksi osaajiksi ja ihmisiksi.
 
– Kun kehittyy, saa hyvin usein myös lisää vastuuta.
 
Ylipäänsä johtajien pitäisi suhtautua yrityksiinsä Kurttilan mielestä enemmän intohimolla ja tekemisen riemulla.
 
– Maa on täynnä pikkupaskoja johtajia, joita ei kiinnosta oikeasti mikään muu kuin johtaminen. Johtamisessa ei ole mitään mielenkiintoa, ellei teoillaan saa mitään aikaan, Kurttila lataa.

”Toimialan pitäisi lyödä päät yhteen”

Homoeroottinen Tom of Finland -tekstiilimallisto oli Finlaysonin uusien omistajien ensimmäinen erävoitto yrityksessä kääntää pitkään laskeneen liikevaihdon suunta.
 
– Meistä omistajista oli selvää, että se mallisto pitää tehdä. Jos jonkin toimialan pitää osoittaa rohkeutta ja uudistushalua, niin design-toimialan. Varoittelijoita oli. Kun kyselimme, ”tehdäänkö?”, alkuun yhdeksän kymmenestä sanoi, että ”ei tehdä”. Sitten tuuli muuttui nopeasti. Vaikka olisimme saaneet siinä selkäsaunan, olisin ollut pirun ylpeä, että uskalsimme kokeilla jotakin ihan uutta!
 
Todennäköisesti juuri tämän malliston ansiosta Finlayson sai kutsun syyskuussa Pariisiin Maison & Objet -toimialamessujen Now!-osastolle.
 
– Kun kävelin messukäytävää, kysyin luovalta johtajaltamme Petri Pesoselta, että ”oletko varma, että olemme Now!-osastolla?”. Se oli kammottavan tylsä paikka. Tajusin, että suomalaisella design-toimialalla ei ole mitään hävettävää maailmalla. Sillä on mahdollisuus vaikka mihin.
 
Kurttila myös tajusi ison eron suomalaisten, tanskalaisten ja ruotsalaisten näytteilleasettajien välillä: suomalaiset olivat etäällä toisistaan, kun taas muut kimpassa omiensa kanssa. Ruotsalaiset pitivät Skandinavia-bileitä kaikille sisäänostajille, mutta suomalaisia ei siellä näkynyt. Kurttilaa tämä järkytti.
 
– Mitään valtiota en halua tähän apuun. Minusta meidän yritysten pitäisi keskenämme miettiä, miten teemme toimialasta mielenkiintoisemman maailmalla ostajien silmissä.
 
Kurttila on jo lähestynyt asiassa muutamia design-yritysten toimitusjohtajia. 

”Suomalainen yritys tarkoittaa sitä, että aivokapasiteetti on täällä”

Finlayson siirsi tuotantonsa ulkomaille 15 vuotta sitten. Tuotteet tehdään Belgiassa ja Turkissa. Kurttila ymmärtää jo hyvin, miksi.
 
– Pussilakanan hinta kolminkertaistuisi, jos me tekisimme sen Suomessa. Vaihtoehtoja ovat, onko suomalainen Finlayson olemassa vai pidetäänkö tuotanto täällä puoli vuotta ja tehdään konkurssi?
 
Se ei tarkoita sitä, etteikö Kurttila tuntisi olevansa isänmaallinen toimitusjohtaja ja omistaja.
 
– Teemme 90 prosenttia arvonmuodostuksestamme Suomessa. Suomalainen yritys tarkoittaa minulle sitä, että koko yrityksen aivokapasiteetti on täällä, vain tuote tehdään muualla.
 
Noin sadan työntekijän henkilöstöön Kurttila on palkannut tällä viikolla kolme uutta työntekijää, menneenä vuonna kahdeksan. Loppuvuonna palkataan vielä 12 ja ensi vuonna 15–20 henkilöä. Lisäksi pop-up -myymälöihin tarvitaan 50 uutta ihmistä tänä vuonna.
 
– Jos aiomme kasvattaa yritystä, pakkohan meidän on palkata.
 
Yrittäjänä Kurttila harmittelee oikeastaan vain toisinaan pieleen meneviä rekrytointeja.
 
– Mädästä omenasta eroon pääseminen on aika vaikeata ja voi myrkyttää työyhteisöä pitkäksi aikaa. On pakko sanoa, että irtisanominen on tehty kauhean vaikeaksi. Onneksi on koeaika, joka on tärkeä molemmin puolin.

Alanvaihtaja ei kaipaa entistä

Loikatessaan tekstiilialalle Kurttila vaihtoi täysin alaa. Hän suosittelee alanvaihtoa, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus.
 
– Enemmän pelkäsin ehkä sitä, saanko rahoituksen kuntoon kuin että osaanko tätä työtä. Olen hyvin tyytyväinen nyt, enkä kaipaa mitään entisestä.
 
– Suomessa pelätään kauheasti asioita: sanomista, tekemistä ja uuden kokeilemista. Useimmiten asiat kääntyvät kauhean hyviksi. Tämä koskee sekä bisnespäätöksiä että omaa elämää, Kurttila huomauttaa.
 
  • Teksti: Eija Kallioniemi
  • Kuva: Lehtikuva
 
Jukka Kurttila on mukana Kunnon työn päivän keskustelutilaisuudessa 7. lokakuuta. Keskustelutilaisuudessa puntaroidaan kunnon työn ehtoja globaalissa maailmassa ja sitä, onko yhteiskuntavastuu vain sanahelinää vai ovatko yritykset valmiita parantamaan työntekijöiden oloja. Lisätietoja tilaisuudesta ja ilmoittautuminen täällä.

 

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje