Arjessa
15.3.2018

Uusi ilmiö: Yritykset karsivat turhia kilpailukieltoja

Monet korkeasti koulutetut allekirjoittavat työsopimuksen, jossa kielletään siirtyminen kilpailevan yrityksen palvelukseen tai yrittäjyys samalla alalla. Toimitusjohtajat Matthew Iles ja Sakari Nahi toimivat toisin. Heidän mielestään kilpailukielto on turha ja aiheuttaa vain murheita kaikille osapuolille.


Työelämää_40_rajattu
Monessa yrityksessä ajatellaan, ettei kilpailukieltoja tarvita.

Takeda on japanilainen lääkeyhtiö, joka tutkii, kehittää ja kokeilee lääkeinnovaatioita tällä hetkellä yli 70 maassa. Suomen ja Baltian yksikköä johtava Matthew Iles sanoo, että dynaaminen ala vetää puoleensa huippuosaajia, jotka haluavat jatkuvasti oppia uutta. Hänestä on luonnollista, että kompetenssin kartuttaminen vaatii toisinaan myös työpaikan vaihtamista.

Liikkuminen tekee hyvää

– Vaikka omakin organisaatiomme tarjoaa monenlaisia kehittymispolkuja, totta kai tulee eteen tilanteita, joissa kunnianhimoinen tekijä löytää tavoitteitaan paremmin palvelevan mahdollisuuden talon ulkopuolelta. Tällaista liikkumista en estä, vaan jätän oven raolleen. On mahdollista, että jossain vaiheessa löydämme taas yhteisen tavoitetilan, ja ihminen palaa takaisin.

Ilesin mukaan kilpailukielto olisi ristiriidassa Takedan kulttuurin kanssa, jossa pyritään sitouttamaan työntekijät yritykseen vapaaehtoisesti positiivisen kulttuurin, laadukkaan esimiestyön ja kehittymismahdollisuuksien kautta.

Takeda_Oy_CEO_Matthew_Iles
”Totta kai tulee eteen tilanteita, joissa kunnianhimoinen tekijä löytää tavoitteitaan paremmin palvelevan mahdollisuuden talon ulkopuolelta. Jonain päivänä hän saattaa tulla meille takaisin”, pohtii Takedan Matthew Iles.

Uutta tieteellistä tietoa tuottava lääkeala kokonaisuudessaan on läpinäkyvää moneen muuhun alaan verrattuna. Esimerkiksi kaikki käynnistyvät kliiniset tutkimukset laitetaan julkisiin rekistereihin, ja tulokset raportoidaan tieteellisissä julkaisuissa.

– Kun työntekijä lähtee meiltä, hän vie mukanaan ammattitaitonsa. Mahdollisuus, että samalla lähtisi myös yrityksen olemassaolon kannalta spesifiä tietoa, on käytännössä olematon.

Iles sanoo, että toiminnan suojaamiseksi riittävät mainiosti yleisen käytännön mukaiset johtotehtävissä työskentelevien salassapitosopimukset.

– Johtoa sitoo myös houkuttelukielto. Jos johtaja siirtyy meiltä muualle, hän ei saa vuoden sisällä lähtemisestään rekrytoida uuteen organisaatioonsa Takedan palveluksessa olevia henkilöitä.

Parhaille ei palloa jalkaan

Vuonna 2011 kaksi ict-asiantuntijaa sai idean pilven päälle rakennettavista digitaalisista palveluista. Kuusi vuotta myöhemmin Kompozure Oy:ssä työskentelee 30 huippuosaajaa. Toimitusjohtaja Sakari Nahi ei ymmärrä, miksi työsopimuksiin pitäisi kirjata ehto hankaloittamaan siirtymistä toisen työnantajan palvelukseen tai ryhtymistä yrittäjäksi.

– En todellakaan halua pitää ketään Kompozuressa väkisin. Päinvastoin. Jos joku haluaa lähteä, otan selvää syistä. Näin pääsen korjaamaan epäkohtia toimintatavoissamme, ettei sama tilanne toistu uudestaan.

people-Sakari-Nahi
”Ihmettelen kilpailukieltoehtojen yleisyyttä. En usko, että ihminen haluaa antaa parastaan työnantajalle, jonka henkilöstöpolitiikkaan sisältyy ammatillisen kehittymisen tukahduttaminen”, toteaa Kompozuren Sakari Nahi.

Nahi hämmästelee kilpailukieltoehtojen yleisyyttä suomalaisessa työelämässä. Hän ei usko, että ihminen haluaa antaa parastaan työnantajalle, jonka henkilöstöpolitiikkaan sisältyy ammatillisen kehittymisen tukahduttaminen.

– Kun yritys sanoo kilpailevansa parhaista osaajista ja väittää välittävänsä henkilöstöstään, se ei voi pistää kenellekään palloa jalkaan. Ei ole aitoa välittämistä torpedoida kenenkään uraunelmia, Nahi pohtii.

Pelon tilalle imu ja innostus

Nahin mukaan Kompozuressa vaihtuvuus on toistaiseksi ollut erittäin vähäistä. Näin siitä huolimatta, että alalla käydään kovaa taistoa parhaista osaajista. Tyytyväisenä hän kertoo viidennestä sijasta äskettäin päättyneessä Great Place to Work -kisassa. Kunnioitettavia meriittejä ovat myös kärkinoteeraukset Deloitten Technology Fast 50 Finland -listalla (9. sija 2016 ja 20. sija 2017).

– Tiedämme rakentavamme yritystä kestävälle pohjalle, kun jengi pysyy talossa siksi, että täällä on hyvä olla, eikä kilpailukieltoehdon vuoksi. Hyvä tekemisen meininki muodostuu monesta seikasta, joista tärkeimpiä ovat luottamus ja läpinäkyvyys, Nahi sanoo.

Kompozuressa byrokratia on kutistettu minimiinsä. Kulttuuri perustuu autonomiseen tekemiseen, jossa jokainen päättää itsenäisesti esimerkiksi etä- ja lähipäivistään ja lomistaan. Aikaa ei hassata sisäisiin palavereihin, mutta meneillään olevat ja tulevat projektit sekä tunnusluvut käydään läpi kaksi kertaa kuukaudessa.

Oman kokemuksensa kannustamana Nahi haastaa toimitusjohtajakollegansa hylkäämään pelkoa lietsovat kilpailukiellot ja kehittämään tilalle reilun pelin henkilöstöpolitiikkaa. Hän kirjoittaa aiheesta osuvasti myös Kompozuren blogissa.

– Luota ihmiseen, ja hän on sen arvoinen, Nahi kiteyttää.

  • Teksti: Paula Launonen
  • Kuvat: Ida Pimenoff, Takeda (Liinpään kuva) ja Kompozure (Nahi)


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje