Arjessa
19.5.2017

Tulevaisuuden työelämäpalvelut ovat ennakoivia

Työssäkäyvät kiinnostuvat työllistymismahdollisuuksistaan usein vasta työttömyyden uhatessa. Vaikka pelkoa työpaikan menettämisestä ei olisi, oman työllistyvyyden pohtiminen on tärkeää sekä työntekijän itsensä että kansantalouden kannalta. On kuitenkin huolestuttavaa, ettemme järjestelmällisesti tue yksilön ennakoivaa työtä oman työllisyytensä varmistamiseksi.

Työelämää_19_b


Mielestämme tarvitsemme Suomeen uutta ajattelua työuranaikaisen työllistyvyyden varmistamiseksi ja uusia toimintamalleja ammatilliseen uraohjaukseen kautta työuran. Tarkastelipa työelämän muutoksia miten tahansa, yksilön vastuu omasta työllistymisestään vaikuttaa lisääntyvän. Akavan vuoden 2015 luottamusmiesbarometrin mukaan 70 prosenttia yksityisen sektorin työpaikoista on vähentänyt henkilöstöä kahden viime vuoden aikana. Työelämän turbulenssin vuoksi on vahvistettava yhteisymmärrystä siitä, mikä työllistyvyyden varmistamisessa on työntekijän vastuulla ja mitä hän voi odottaa työnantajalta ja yhteiskunnalta.

Suomessa on panostettu paljon työterveyshuoltoon. Lainsäädännöllä on varmistettu tietyntasoiset työterveyspalvelut jokaiselle työssäkäyvälle. Lisäksi sääntelyllä on ohjattu työeläkeyhtiöiden rahoitusta työkykyisyyden edistämiseen. Edellä mainituissa toimenpiteissä lähtökohtana on riskien ennakoiminen ja työntekijän työkyvyn varmistaminen. Miksi emme ottaisi samaa lähtökohtaa osaamisen kehittämisessä ja työllisyyden varmistamisessa?

Kaiken työvoimapolitiikan lähtökohtana tulisi olla, että jokainen työssäkäyvä työllistyisi uudelleen, mikäli menettäisi nykyisen työpaikkansa. Työvoimatutkimuksen mukaan viime vuosikymmenen aikana esimerkiksi akavalaisten keskimääräiset työsuhteen kestot ovat pysyneet melko ennallaan, mutta työelämä keskimääräisen ympärillä on monimuotoinen: keskimääräisen neljännes akavalaisista on ollut nykyisessä työsuhteessaan 1–2 vuotta, neljännes 14–15 vuotta. Siksi olennaista ei ole pohtia ainoastaan sitä, miten työttömäksi joutunut työllistyy mahdollisimman nopeasti, vaan myös siitä, olisiko työpaikan vaihtaminen ajoittain järkevää.

Työ- ja elinkeinoministeriön vuoden 2016 Työolobarometrin mukaan työvoiman liikkuminen työpaikasta toiseen hyödyttää työntekijän tulevaa työnantajaa, mutta myös muita työnantajia ja koko yhteiskuntaa. Työntekijälle työpaikan vaihto on usein tapa varmistaa oman osaamisen kehittyminen, ja työelämän penkinvaihdot varmistavat osaltaan työpaikkojen uusiutumista. On varmistettava, että työelämässä jatkuisi uudistus, liike ja kehittyminen, ja siksi on huolehdittava parhaillaan työssä olevienkin jatkuvasta työllistyvyydestä.

Maakuntauudistuksen yhteydessä on tilaisuus luoda palveluita, joilla yksilö pystyy ennakoimaan tulevaa työllisyyttään erilaisissa työmarkkinoiden muutostilanteissa. Tällaiset palvelut voisivat auttaa työntekijöitä esimerkiksi pysähtymään kerran vuodessa arvioimaan työllistymismahdollisuuksiaan siltä varalta, että nykyinen työ vähenisi tai hakeutuminen toisiin tehtäviin tulisi muista syistä ajankohtaiseksi. Uskomme, että valtaosa työntekijöistä toivoisi ohjausta omien vaihtoehtojensa selkiyttämiseen sekä tavoitteiden luomiseen. Tällainen mahdollisuus olisi oltava nykyisestä työtehtävästä ja työnantajasta riippumatta, sillä moni toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevakaan ei ole potentiaaliaan parhaiten vastaavassa työssä.

Uraohjauksen tarve kasvaa tulevaisuudessa ja sitä tarvitaan läpi työuran. Tutkintoon johtavan korkeakoulutuksen lähtökohtana olevat koulutus- ja tieteenalaperusteiset opetussuunnitelmat jättävät liikaa varjoonsa ammatillisen identiteetin kehittymisen ja sen, että parhaimmillaan ammatillinen identiteetti kehittyy kaikissa työuran vaiheissa läpi elämän.


  • Teksti: Ida Mielityinen, Akava ja Pirjo Nikkilä, Sitra
  • Kuvat: Liisa Takala ja Miikka Pirinen

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje