Arjessa
24.8.2015

Pienet yritykset näyttävät esimerkkiä työaikapankkien käytössä


Työaikapankeista ei ole tarkkoja tilastoja, mutta Akavan luottamusmiesbarometrin tulosten perusteella työaikapankki on monille työpaikoille vielä tuntematon juttu.


Yli viidesosa Akavan barometrikyselyyn vastanneista luottamusmiehistä kertoi, että heidän työpaikallaan käytetään työaikapankkia. Ylempien Toimihenkilöiden YTN:n eli yksityisen sektorin luottamusmiehistä näin ilmoitti 25 prosenttia. Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn luottamusmiehistä vastaava osuus oli 21 prosenttia.

Töistä Kotiin06b
Työaikapankki tarvitsee kunnolla toimiakseen riittävän työajan seuraamisen. Työajanseurannan puuttuminen monilta työpaikoilta kielii siitä, ettei käytössä ole myöskään työaikapankkia.

– Aika pieniä työaikapankillisten työpaikkojen osuudet vielä ovat, vaikka työaikapankista hyötyvät sekä työnantajat että työntekijät, sanoo Akavan tutkija Päivi Soikkeli.

Barometrin perusteella tiedetään, että pienimmät yritykset ja toisaalta suurimmat julkisen sektorin virastot ja laitokset ovat edelläkävijöitä työaikapankkien hyödyntämisessä.

Työaikapankki tarvitsee kunnolla toimiakseen riittävän työajan seuraamisen. Työajanseurannan puuttuminen monilta työpaikoilta kielii siitä, ettei käytössä ole myöskään työaikapankkia.  
 
Tilastokeskuksen viimeisimmän työolotutkimuksen mukaan 36 prosentilla ylemmistä toimihenkilöistä ei ole lainkaan työajanseurantaa. Tilanne on hälyttävin kunnissa: 41 prosenttia kuntien ylemmistä toimihenkilöistä on työajan seurannan ulkopuolella. Kaikista palkansaajista vastaava osuus on 26 prosenttia.

Seuranta ja pankki – molempi parempi

– Ilman työajan seurantaakin työaikapankin voi perustaa, mutta silloin työntekijä voi säästää siihen vain lomia. Vaikka kuinka tekisi ylitöitä, niitä ei saa pankkiin säästöön, jollei seurantaa ole, Soikkeli selvittää.
 
Pelkkä työajan seuranta ilman työaikapankkia antaa vain vähän tilaa joustaa työajoissa. Saldorajan ylittävät tunnit menevät harakoille. Parasta on, kun työpaikalla on sekä toimiva työajan seuranta että hyvin toteutettu työaikapankki.  

Työaikapankin toimivuutta mittaa Soikkelin mielestä etenkin se, voiko työntekijä todella halutessaan käyttää pankkiin kertyneitä tunteja. Tutkimusten mukaan vapaana luvatut ylityötunnit jäävät usein pitämättä. Vaarana on, että samoin käy pankkiin tallennetuille tunneille.  

– Pitää huolehtia, etteivät työntekijän säästöön siirtämät tunnit lillu loputtomiin työaikapankissa.

Suunnittelu on tehtävä yhdessä

Työnantajan ja työntekijöiden on tarkoitus suunnitella yhdessä työaikapankin yksityiskohtia.  Valtaosalla työpaikoista näin tapahtuukin.

Akavan luottamusmiesbarometri toi ikävä kyllä esiin puutteitakin. Niistä YTN:n luottamusmiehistä, joiden työpaikalla on työaikapankki tai sitä suunnitellaan, 27 prosenttia katsoi päässeensä osallistumaan työaikapankkijärjestelmän tekoon liian vähän tai ei lainkaan. JUKOn luottamusmiehistä tätä mieltä oli 32 prosenttia.

Soikkeli pitää välttämättömänä, että työaikapankeista kerätään lisää tietoa. Niitä on syytä selvittää muun muassa Tilastokeskuksen seuraavassa työolotutkimuksessa. Niin perusteellinen kuin työolotutkimus onkin, työaikapankkeja siinä ei ole vielä koskaan noteerattu.

  • Teksti: Katariina Kivistö  

Artikkelin tilastot perustuvat Tilastokeskuksen vuoden 2013 työolotutkimukseen ja Akavan luottamusmiesbarometriin tammikuulta 2015.

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje