Arjessa
21.6.2016

Palkka maksettiin kympin seteleinä


Kesätöihin pääseminen oli 15-vuotiaalle varsin helppoa 80-luvun lopussa. Suonenjoelle pääsi mansikanpoimintaan, kun soitteli puhelinluettelon avulla mansikanviljelijöitä läpi. Jos ei ensimmäiseen paikkaan otettu, niin toiseen tai kolmanteen nyt viimeistään. Viljelijä itse kävi hakemassa reippaat poimijat juna-asemalta, osoitti vanhan bussinrähjän nukkumapaikaksi ja opasti marjapellon reunaan penkkien päihin keräyslaatikoiden kanssa.

Poimintapäivät olivat pitkiä ja kuumia. Paarmoja kuhisi. Mansikoita sai syödä suoraan penkeistä, mutta tämä ei enää ensimmäisen päivän ahnehtimisen jälkeen tuntunut mainitsemisen arvoiselta työsuhde-edulta. Poimijoiden keski-ikä oli alle 20 vuotta, joten vastakkaisen sukupuolen poimintatekniikat ja -asennot kyllä kiinnostivat. Iltaisin päästiin traktorin peräkärrykyydillä läheiselle järvelle uimaan ja rentoutumaan muutenkin.

Vierastyövoimaa eli virolaisia poimijoita – kymmenkunta vuotta meitä vanhempia – oli Suonenjoen pelloilla jo tuohon aikaan, ja heidän työmoraalinsa oli kyllä ällistyttävä. Työpäivät alkoivat heillä viimeistään kuudelta aamulla ja viimeiset keräysastiat kannettiin pellolta kahdeksan ja yhdeksän välillä illalla.

Viiden päivän uurastamisesta paarmojen ruokana minä ja kaverini Mika saimme palkaksi 550 markkaa mieheen, jostain syystä kympin seteleinä maksettuna. Sellainen nippu rahaa lompakossa tuntui tarjoavan loppukesälle loputtomien mahdollisuuksien kirjon.


  • Heikki Taulu, ekonomisti, Akava


Taulu Heikki 6


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje