Arjessa
19.1.2015

Sosiaalinen media - moderni työväline vai vaaraksi työsuhteelle?


Sosiaalinen media toi mukanaan keskustelun: työväline vai vapaa-ajan huvi. Työntekijän tehtävänkuva määrittää kummasta on viimekädessä kyse. Työnantajat selkeyttävät tilannetta some-ohjeistuksillaan. 


meskanen heikki
Sosiaalisen median esiinmarssi toi mukanaan keskustelun onko se työväline vai vapaa-ajan huvi, kirjoittaa Heikki Meskanen.

Lähtökohtana lojaliteetti


Työsuhteen kannalta oleellista on työsopimuslaissa määrätty työntekijän lojaliteettivelvollisuus työnantajaa kohtaan. Lähtökohtaisesti työlainsäädännön velvoitteet koskevat työssäoloaikaa, mutta useissa ammateissa, varsinkin korkeammalla asematasolla edellytetään myös työntekijän vapaa-ajan käytökseltä työsopimuksen mukaisen työn edellyttämää asianmukaisuutta. 


Etenkin yrityksen kannalta kielteiset, selkeästi virheelliset väitteet ja lausumat, vaikkapa blogikirjoituksessa, voidaan tulkita työntekijän lojaliteettivelvoitteen rikkomiseksi. Tästä voi seurata jopa työsuhteen päättäminen. Sananvapaus ei ole tältä osin suinkaan täysin rajoittamaton. Työpaikan asioiden kielteinen julkinen kommentointi somessa ei ole suotavaa. Erityisesti on vältettävä viittaamasta tunnistettaviin henkilöihin.

Esimiehen haasteet


Esimiehen kannalta haasteeksi voi muodostua se että alainen seuraa ja käyttää tiiviisti somea työajalla. Tämä voi viedä merkittävästikin työaikaa ja seuraaminen rikkoo keskittymistä varsinaiseen työhön ja haittaa työntekoa. 


Esimiehellä on oikeus puuttua tilanteeseen ja vaatia työhön liittymättömän somen käytön rajoittamista. Esimiehellä on myös tarvittaessa oikeus kieltää somen käyttö omien asioiden hoitamiseen työaikana kokonaan. Helpoiten asia kuitenkin hoituu yhteisillä pelisäännöillä.


Esimiehen tietoon saattaa tulla alaisen epäasiallinen viestittely työtovereistaan tai asiakkaistaan. Tähän on oikeus ja lakisääteinen velvollisuus puuttua ja keskusteluiden sekä ehkä myös huomautusten ja varoitusten avulla varmistaa asiattoman käytöksen loppuminen.


Verkon voiman ymmärtäminen


Somessa olevat tekstit leviävät helposti viruksen tavoin ja saa alkuperäistä tavoitettaan laajemman yleisön. Tekstit jäävät pääsääntöisesti elämään ikuisesti ja ovat haettavissa verkosta vuosienkin kuluttua. Juridisesti erityisesti tiedon leviämisen ja todistelun kannalta tilanne on kokonaan uusi.


Sosiaalinen media ei ole tuonut mukanaan täysin uusia ongelmia. Toimintaympäristö on epämuodollisempaa ja siten riskialttiimpi. Somen mahdolliset ongelmat ovat osin verrattavissa esimerkiksi herjaussähköposteihin. Juridisen sääntelyn kannalta some ei varsinaisesti muuta mitään. Se, mikä on kiellettyä lehdessä painettuna tai kahvihuoneessa puhuttuna, on sitä myös verkkoon laitettuna.

Some on oiva väline


Somessa toiminta on yhä laajemman työntekijäjoukon työn osana. Selkeät pelisäännöt ja niistä keskusteleminen onkin suotava keino harmien välttämiseksi ja somen hyötyjen maksimoimiseksi.


  • Kirjoittaja päälakimies, varatuomari Heikki Meskanen työskentelee Yksityisalojen Asiantuntijat ja Esimiehet YTY:n palveluksessa erityisalanaan työsuhdeneuvonta ja -neuvottelut. Hän toimii myös YTN:n lakiryhmässä. Meskasella on myös liki 20 vuoden kokemus työsuhdeasioiden prosessaamisesta

eri tuomioistuimissa oman lakiasiaintoimistonsa kautta.


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje