Ajassa
12.10.2015

Vaiheilevat työurat ovat nuorten aikuisten arkipäivää

Uraohjus, äiti, työtön, osa-aikainen työntekijä, opiskelija vai yrittäjä? Ehkä jossain vaiheessa työuraa näitä kaikkia.

Tyoura-kutsu-kuvitus

Akava ja Työeläkevakuuttajat Tela ry herättelivät nuoria opiskelija- ja järjestövaikuttajia keskustelemaan tulevaisuuden työurista viime torstaina Helsingissä järjestetyssä aamiaisseminaarissa. Tilaisuudessa tarkasteltiin työuralle sattuvien erilaisten elämänvaiheiden vaikutusta työeläkkeeseen ja yleiseen työmarkkinakelpoisuuteen.

Eniten keskustelua herätti se, miten eläkejärjestelmä mukautuu nuorten työssäolovuosien lisääntymiseen ja työurarakenteen muuttumiseen. Lisäksi keskustelua käytiin työhyvinvoinnin, elinikäisen oppimisen ja laadukkaan koulutuksen tärkeydestä.

Osallistujien viesti oli selvä: vaiheilevien työurien pohjalla on tärkeää olla turvaverkko. Kaikilla on oltava mahdollisuus yhdenvertaiseen turvaan ja kannusteisiin työuralla riippumatta työsuhteen muodosta, yksityiselämän kiemuroista tai muista olosuhdemuutoksista.

Työelämän muutostrendit kiikarissa

Tulevaisuuden työurista on puhuttu paljon. Työ- ja elinkeinoministeriön ennusteen (2014) mukaan työn hajauttaminen Suomen ulkopuolelle tulee koskemaan teollisuuden ohella palvelusektoria. Lisäksi työ hienojakoistuu: yksittäisiä työtehtäviä voidaan tehdä missä päin maailmaa tahansa.  Päätoiminen palkkatyö on edelleen vallitseva työsuhteen muoto, mutta yksinyrittäminen, freelancetyöt sekä internetin kautta tehtävät työt yleistyvät.

Moni ennusteista on jo nyt arkipäivää. Työskentelytapojen muutoksista huolimatta nuori sukupolvi on TEM:n ennusteen mukaan työhön suhtautumisessaan silti hyvin perinteinen. Työltä odotetaan turvallisuutta ja vakautta. Toisaalta muutoksiin suhtaudutaan rohkeasti ja työn tai yrittämisen kautta halutaan toteuttaa omia kiinnostuksen kohteita.

Kun näkemyksiä verrataan aiempiin sukupolviin, on nähtävissä, että eettiset arvot ja työn merkityksellisyys ovat nuorilla yhä nousussa.

Osaamista muistettava päivittää

Vaikka koulutus on edelleen kannattavaa, ei se tulevaisuudessa takaa automaattisesti elinikäistä työpaikkaa.  On entistä tärkeämpää, että opinnoista saadaan riittävät työelämävalmiudet sekä kattavat tiedot ja taidot, joiden pohjalta on hyvä oppia uutta ja syventää aiemmin opittua.

Pirstalaiset työurat ja dynaamiset työmarkkinat tarkoittavat yhä useammalle korkeasti koulutetulle myös työttömyysjaksoja. Aarresaariverkoston uraseurannan mukaan jopa joka kolmas maisteri oli ollut työuransa ensimmäisen viiden vuoden aikana työttömänä.

Jotta pääsy takaisin työelämään on näiden jaksojen päätyttyä mahdollisimman sujuvaa, tarvitaan uusia työllistymispalveluita, joiden on otettava huomioon tulevaisuuden työurien dynamiikka. Osaamisen kehittämisen on oltava mahdollista kaikissa elämänvaiheissa.

  • Teksti: Miika Sahamies, asiantuntija
 


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje