Ajassa
17.12.2014


EU:n ja USA:n sopimus on kasvun ja työllisyyden asialla

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka vieraili kertomassa palkansaajakeskusjärjestöjen väelle ajankohtaiskuulumisia Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välille neuvoteltavan TTIP-sopimuksen tilanteesta, Venäjä-suhteista ja pakotteista sekä paremman sääntelyn edistämisestä.

Lenita Toivakka Akavassa 05122014
Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka korosti, että Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välisen vapaakauppasopimuksen neuvottelut ovat työn alla, monilta osin varsin alkuvaiheessa.

Avoimuutta lisätty TTIP-neuvotteluihin

Ministeri Toivakka korosti Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välisten TTIP-neuvottelujen olevan vielä työn alla. Vaikeuskerroin lisääntyy, kun neuvottelut edistyvät. Ensi vuoden alussa työ jatkuu kahdeksannella neuvottelukierroksella, kun uusi Euroopan komissio pääsee todella vauhtiin työssään ja Yhdysvaltojen välivaalit on pidetty. 

Toivakka kiitteli vilkasta julkista keskustelua aiheesta, vaikka väärinkäsityksiäkin on esiintynyt. Hän arvostaa, että eri ryhmät ja järjestöt ovat nostaneet esiin näkökulmiaan ja huolenaiheitaan, kuten palkansaajaliike yhteisessä kannanotossaan. Sopimuksen valmistelua on arvosteltu muun muassa avoimuuden puutteesta, Toivakan mukaan osin oikeutetustikin. Erityisesti investointisuojasopimuksesta ja sen välimiesmenettelystä sekä mahdollisista korvausvaateista on nostettu esiin epäilyksiä, samoin julkisista palveluista.
 
Avoimuutta on lisätty EU-tasolla muun muassa julkaisemalla EU-neuvottelumandaatti ja pitämällä jäsenvaltioissa julkisia kuulemistilaisuuksia, joita on järjestetty Suomessa tähän mennessä neljä. Kuulemisilla pyritään lisäämään tietoa sekä antamaan eri toimijoille mahdollisuus tuoda näkökulmiaan neuvotteluprosessiin.
 
Toivakan mukaan Suomi ja muut EU-maat voivat odottaa sopimuksen tuovan taloudellista hyötyä ja myönteisiä työllisyysvaikutuksia. Tavoitteena on yhteistyön syventäminen länsimaiden kesken, mikä vahvistaisi niiden asemaa globaalissa kilpailussa ja kehityksessä.  Hän painotti, että ulkomaankauppa on olennaista koko Euroopan unionille, mutta erityisesti Suomelle. Lisäksi on tärkeää vaikuttaa maailmanlaajuiseen kehitykseen. Jos Eurooppa ja Yhdysvallat eivät toimi suunnannäyttäjänä näissä, esimerkiksi Kiina ja Venäjä alkavat johtaa kehitystä, mikä olisi esimerkiksi työelämän standardien näkökulmasta huono suunta. 

Työntekijöiden oikeudet eivät heikkene

Toivakka huomautti, että työlainsäädäntö on kansallista lainsäädäntöä, joten sopimus ei heikennä työntekijöiden oikeuksia. Julkiset palvelut ovat jäämässä neuvottelujen ja sopimuksen ulkopuolelle. Julkisissa hankinnoissa Yhdysvalloissa on vahvat kotimaisuusastevaatimukset, mikä vaikeuttaa ulkomaisten toimijoiden markkinoille pääsyä. Euroopassa sen sijaan ollaan avoimia ulkomaisille toimijoille julkisissa hankinnoissa. Alakohtaisten ammattipätevyyksien vastaavuuksien tunnustaminen on neuvottelujen piirissä, jos ammattijärjestöiltä saadaan hyväksyntä tälle. Neuvottelut näistä osa-alueista ovat Toivakan mukaan alussa.
 
Yleisökysymyksissä nostettiin esiin kysymys yksityisen ja julkisen terveydenhuollon määritelmästä sekä huoli terveyspolitiikan tulevaisuudesta: miten esimerkiksi tupakka- ja alkoholipolitiikan jatkuvuuden käy sopimuksessa? Euroopan unionin jäsenvaltioilla on keskenään erilaisia käytäntöjä yksityisen sektorin hyvinvointipalveluissa. Toivakka vakuutti, että terveydensuojelun kansallinen taso voidaan säilyttää jatkossakin. Riitojen ratkaisussa on Yhdysvalloissa sanktioiden perinne, mikä eroaa eurooppalaisista käytännöistä. Toivakan mielestä on hyvä tavoitella sitä että eri järjestelmien hyviä puolia yhdistetään. Hänen mielestään investointisuojasopimuksiin on liitetty vahvoja huolia osin tiedonpuutteen vuoksi. Kahden välisissä sopimuksissa on ollut jo pitkään investointisuojasäännöksiä. Yritysten toiminnalle on hyväksi, jos riitoja voidaan ehkäistä ennakolta. 

Venäjän talouden ongelmat laajoja

Venäjän merkitys on yhä suuri suomalaisille yrityksille vientikaupassa, ja Venäjällä toimii kuusisataa suomalaista yritystä. Toivakka huomautti, talouden alamäki alkoi Venäjällä jo viime vuonna ennen pakotepäätöksiä, mutta Ukrainan kriisi ja siihen liittyvät pakotteet ovat vaikeuttaneet tilannetta entisestään. Tietyt toimialat ja yritykset ovat kärsineet pakotteiden vaikutuksista, mutta taloudellisen tilanteen vaikutus on ollut suurempi ja pakotteet ovat välttämättömiä kriisin ratkaisun vauhdittamiseksi.

Sääntelyä ei pidä purkaa purkamisen vuoksi

Euroopan unionissa pyritään arvioimaan sääntelyn tasoa ja tarpeellisuutta muun muassa, jotta kasvun edellytykset ja työllisyys voivat kehittyä suotuisasti. Säädösympäristö vaikuttaa muun muassa pienten ja keskisuurten yritysten toimintaan merkittävästi, sillä työllisyyden kasvupotentiaali on paljolti pk-yritysten varassa. Sääntelyn purkamisesta ei saa kuitenkaan tulla itsetarkoitus, vaan on pyrittävä luomaan hyvää sääntelyä ja tekemään parempaa vaikutusten arviointia, huomautti Toivakka. Työpaikkoja ja kasvua ei pidä vaarantaa.

  • Teksti ja kuva: Ritva Siikamäki


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje