Ajassa
26.1.2018

”Pusertaminen jatkuu loppuun saakka”

JUKOn eri sektoreiden sopimusneuvotteluja luonnehditaan samansuuntaisesti: vielä ollaan vaiheessa. Jäsenkunta odottaa selkeitä yleiskorotuksia.

Neuvottelu_28_c
JUKOn eri sektoreiden neuvotteluodotuksia yhdistää se, että jäsenkunta odottaa selkeitä palkankorotuksia.

Kuntasektoria edustavan Suomen Terveydenhoitajaliiton puheenjohtaja Leila Lehtomäki näkee neuvottelutilanteen hyvin hankalana.

– Julkisen ja yksityisen sektorin palkkaeron kasvu näkyy erityisesti korkeasti koulutettujen ryhmissä, Lehtomäki sanoo.

Lehtomäki toi liittonsa STTK:sta Akavaan vuonna 2012 ja pitää sitä liitolleen hyvänä valintana. Samassa keskus- ja neuvottelujärjestössä toimiminen on mahdollistanut liittojen yhteistyön edunvalvonnassa myös työpaikoilla.

– Meille on olennaista, että huomioidaan ammatin erityispiirteet ja osaamisvaatimukset sekä puolustetaan asiantuntijuuden merkitystä. Tämä on keskeistä Akavassa ja JUKOssa.

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestön Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki lupaa, että ”pusertaminen jatkuu loppuun asti”.

– Olemme myös varautuneet siihen, ettei valmista tule vielä 1. helmikuuta mennessä, hän jatkaa.

Miksi sosiaali- ja terveysala ovat yhdessä myös työehtosopimuksissa? Ristimäki perustelee tätä laajan edustavuuden tuomalla vahvuudella.

– JUKOn vahvuus on se, että me edustamme kaikkia sopimusaloja sekä sosiaali- ja terveydenhuollon sisällä korkeakoulutettuja asiantuntijoita, johtoa ja esimiehiä.

Ristimäki sanoo, että liittokierroksen jälkeen alkavissa neuvotteluissa ei ole kyse vain uusien maakuntien vaan myös kuntien uusista sopimusjärjestelmistä.

– Kuntiin ei synny sopimuksia ilman JUKOa, mutta ei synny maakuntiinkaan.

”Nihkeää, mutta rakentavan odottavaista”

Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtaja Jonne Rinne kuvailee, että valtiosektorin neuvottelut ovat jääneet ainakin tähän asti seurusteluksi. Syy on siinä, että katseet ovat jämähtäneet kuntasektorin tapahtumiin.

– Kello käy vähiin. Meillä työntekijäpuolella on valmiudet ja tahto ruveta jo käymään aitoja neuvotteluja, hän sanoo. Valtion neuvottelukunta kokoontuukin tänään perjantaina.

Entä ovatko Rinteen joukot valmiit ”taistelemaan”, jos siltä näyttää?

– Suomen Poliisijärjestöjen Liitto on vahvasti sitoutunut sekä JUKOon että sen tekemiin päätöksiin. Jos keskuslakkotoimikunta tekee päätöksiä, meillä rivit ovat valmiit, Rinne lupaa.

Niin ikään Suomen Lakimiesliiton toiminnanjohtajan Jore Tilanderin mukaan palkansaajapuoli oli jättämässä perjantaiaamulla yhteisen vastauksensa valtiotyönantajan tekemiin pykälämuutosesityksiin.

Tilander kuvailee neuvotteluilmapiiriä ”nihkeäksi, mutta rakentavan odottavaiseksi”.

– Rahasta puhutaan aikaisintaan maanantaina. Jäsenten mielestä tärkein asia on raha, ja jäsenkunta odottaakin selviä yleiskorotuksia, Tilander kertoo.

”Palkankorotus on kaikille tärkeintä”

Kirkon neuvottelupöydässä oleva JUKOn neuvottelupäällikkö Anne Kaitainen sanoo hänkin, että ”vaiheessa ollaan”.

Kaitaisen mukaan paljon on keskusteltu, mutta keskeiset asiat, palkankorotuksen taso ja rakenne, ovat auki.

– Meillä on tarkoituksena uudistaa myös palkkausjärjestelmää niin, että vuosisidonnaisesta palkanosasta rahaa kohdennettaisiin työsuoritukseen perustuvaan palkanosaan. Se on sidoksissa palkankorotuksen tasoon, hän selvittää.

JUKOn neuvottelupäällikkö Markku Kojo vertaa käymiään yliopistosektorin neuvotteluja sohjossa tarpomiseen.

– Palkankorotus on kaikille pitkien laihojen vuosien jälkeen tärkeintä. Jos haluaa jotakin muutosta tekstiin, siitä joutuu maksamaan. Meillä on joitakin täsmennyksiä opetus-ja tutkimushenkilökunnan vuosityöaikaan, nimenomaan opetuskuorman rajoittamiseksi. Tämä on erityisesti jukolainen asia, Kojo sanoo.

Hän ei näe perusteita sille, ettei merkittävästi väkeään vähentäneiden yliopistojen henkilökunta saisi toteutuneen linjan suuruisia korotuksia. Työnantaja on pitänyt tehtyjä sopimuksia liian kalliina.


  • Teksti: Eija Kallioniemi
  • Kuvituskuva: Ida Pimenoff



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje