Ajassa
16.11.2016

Jakamistalous tuo uudistuksia

Forma: Työelämän ja sosiaaliturvan suhde silpputyöhön sopivaksi

Forma_Pauli_Keva
Kevan työelämäpalvelujen johtajan Pauli Forman mukaan jakamistalous pakottaa työelämän ja sosiaaliturvajärjestelmän uudistumaan.

Jakamistalous murtaa työelämän vakiintuneita rakenteita. Digitaalisten alustojen varassa käytävä kauppa ja toimeksiannot eivät enää perustu perinteiseen tapaan työnantajan ja palkansaajan suhteelle. Jakamistalous on tulossa asiantuntijatyöhönkin, esimerkiksi Upworkin kautta yritykset voivat hakea asiantuntijoita erilaisiin toimeksiantoihin.

Kevan työelämäpalvelujen johtajan Pauli Forman mukaan jakamistalous pakottaa työelämän ja sosiaaliturvajärjestelmän uudistumaan. Nykyiset pelisäännöt eivät välttämättä päde jakamistaloudessa.

– Työnantajan rooli ja työntekijän rooli muuttuvat. Tämä on merkittävää, koska näihin rooleihin on liittynyt paljon vastuuta, velvollisuuksia ja oikeuksia, Forma sanoo.

Hänen mukaansa jakamistaloudessa on vedenjakajana se, onko uusi digitaalisten alustojen kautta tuleva työ muuta työtä täydentävää vai onko se ainoa elannon ansaitsemisen keino. Forma toteaa, että jos jakamistalous etenee huikeimpien skenaarioiden mukaisesti, tulevaisuudessa jakamistalouden kautta suuren osan ansioistaan saavien on entistä enemmän myös itse varauduttava pahan päivän varalle. Työttömyyden, sairauden tai eläkkeelle jäämisen varaksi jokaisella olisi syytä olla säästöjä.

Forma toteaa, että valtion rooli on jatkossakin viime kädessä turvata perustoimeentulo. Perustulon kaltainen malli voisi olla uusi järjestelmä, jolla huolehditaan tilanteista, joissa palkkatyö ei pelkästään riitä toimeentuloon.

– Työelämän ja sosiaaliturvan suhde täytyy uusia helpommin silpputyöhön sopivaksi, ja tähän suuntaanhan on jo edettykin.

Forman mielestä uusilta jakamistalouden toimijoilta voi odottaa vastuullisuutta työntekijöidensä sosiaaliturvan suhteen.

– Pelisääntöjen tulee kannustaa toimijoita tekemään panostuksia myös turvallisuuteen liittyviin asioihin.

Työsuhteen ja toimeksiantosuhteen häilyvä raja


Akavan lakimies Vesa Vuorenkoski toteaa, että uusissa jakamistalouden liiketoimintamalleissa työsuhteesta usein halutaan tehdä toimeksiantosuhde. Ongelmia voi tulla, kun työntekijä ei ole työsuhteessa, mutta hän ei kuitenkaan koe olevansa yrittäjä.

– Kun työntekijää ei juridisesti määritellä työntekijäksi, niin menettääkö silloin osa palkansaajista työsuhdeturvan edut, kuten työterveyden hoidon ja eläketurvan?

Vuorenkoski sanoo, että toistaiseksi ammattiyhdistysliike on jakamistalouden kysymyksissä keskittynyt lainsäädännön parannuksiin. Lainsäädännön olisi tuettava uuden mallista työelämää. Esimerkiksi työaikalainsäädäntö kaipaa Vuorenkosken mukaan muutoksia.

– Työaikalainsäädännön ei enää pitäisi määritellä jäykästi rajoja, joissa työtä tehdään. Lainsäädännön pitäisi paremmin ottaa huomioon nykyisen työelämän vaatimukset ja työn tekemisen tavat. Tämä koskee erityisesti asiantuntijatyötä tekeviä.

Toinen ongelmakohta on Vuorenkosken mukaan koko työsuhteen määritteleminen, eli se mikä lain mukaan on työsuhde.

– Mihin vedetään työsuhteen ja toimeksiantosuhteen välinen raja, ja mikä on työnantajan vastuu? Onko niin, että kevyessä toimeksiantosuhteessa pyritään välttämään vastuuta?

Akavan asiantuntija Anu Tuovinen muistuttaa, että palkansaajien, itsensätyöllistäjien ja yrittäjien kohdalla on huolehdittava riittävästä työttömyysturvasta.

– Akava on esittänyt mallia yhdistelmävakuutuksesta, jossa palkansaajana, yrittäjänä tai itsensätyöllistäjänä tehty työ voitaisiin vakuuttaa samanaikaisesti. Olennaista on, että työttömyyden kohdatessa turvassa ei tule katkoksia, siirtyessä palkkatyöstä yrittäjäksi tai päinvastoin.

Vuorenkoski toteaa, että Akavassa pidetään jakamistalouden aikaansaamia mahdollisuuksia työn tuottavuuden parantamiseen hyvänä.

– Työnteon tavat muuttuvat, ja tulee uusia liiketoimintamalleja, mutta samaan aikaan pitää pystyä huolehtimaan työntekijöistä ja heidän osaamisestaan.


  • Teksti: Anssi Koskinen
  • Kuva: Keva

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje