Ajassa
13.12.2017

Asiantuntijan palkkatasolla verotus on kireää Suomessa

Veronmaksajien keskusliiton tuore kansainvälinen palkkaverovertailu on mielenkiintoista luettavaa. Selvityksessä vertaillaan työn verotusta Suomessa ja 17 muussa OECD-maassa.

Eugen Koev_verkkokäyttö
Pääekonomisti Eugen Koevin mukaan Suomessa asiantuntijatyön palkkaverotus on liian kireää. - Tulevaisuuden verolinjausten pitää olla sopusoinnussa asetettujen talouskasvu- ja työllisyystavoitteiden kanssa, Koev korostaa.

Raportin pääviesti on sama kuin monena aikaisempanakin vuonna. Suomi verottaa pieniä palkkoja vähän lievemmin kuin muut Länsi-Euroopan maat. Jo keskipalkalla palkkaverotuksemme on kuitenkin keskivertoa kireämpää kireän progression takia. Ero suhteessa muiden maiden verotukseen kasvaa palkkatason noustessa. Hyvin korkeilla palkkatasoilla verotus on Suomessa yli 5 prosenttiyksikköä kovempaa kuin Länsi-Euroopan maiden keskiarvo.

Palkkaverovertailu 2017


– Vaativaa asiantuntijatyötä tekevän palkkatasolla, kun kuukausipalkka on 5 200 euroa, Suomen verotus on noin 3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Länsi-Euroopan kilpailijamaissa. Tämä tarkoittaa noin 1 900 euroa vuodessa. Palkkaverotuksen progressio Suomessa on kireä ja rajaveroasteet korkeita. Jo 2 400 euron kuukausipalkalla lisätulosta veroihin menee yli 45 prosenttia. Emme vastusta palkkaverotuksen progressiota, mutta mielestämme se on liian raju tällä hetkellä, toteaa pääekonomisti Eugen Koev.

Asiantuntijatyö on digitaloudessa tärkein kasvun ajuri. Sitä työtä ei synny riittävästi maissa, joissa sitä verotetaan liian raskaasti.

Vuoden 2016 vertailussa vastaavalla palkkatasolla ero oli 3,5 prosenttiyksikköä. Näin ollen ero muihin Länsi-Euroopan maihin on pienentynyt hienoisesti. Vertailun vuoksi todettakoon, että vuonna 2010 ero oli selkeästi pienempi, 1,7 prosenttiyksikköä.

– Pieni muutos on tietysti myönteinen asia. Ensi vuonna palkkaverotus pysyy ennallaan kaikilla palkkatasoilla, mutta näillä näkymin verotus kiristyy vuonna 2019 ja 2020 eläke- ja muiden sosiaaliturvamaksujen korotusten takia. Tulevaisuuden verolinjausten pitää olla sopusoinnussa asetettujen talouskasvu- ja työllisyystavoitteiden kanssa. Tarvitsemme nopeasti palkkaverotuksen tiekartan, jotta tiedämme, mihin suuntaan verotus kehittyy pitkällä aikavälillä, jatkaa Koev.

kv palkkaverotus taulukko

  • Teksti: Ritva Siikamäki ja Eugen Koev
  • Kuva: Liisa Takala

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje