Ajassa
11.5.2016
Akavikot 1
Akavan asiantuntijat Vesa Vuorenkoski (vas.), Ida Mielityinen, Katja Veirto ja Eugen Koev kommentoivat ajankohtaisia asioita kukin omasta näkökulmastaan.

Akavikot pohtii Suomen talouskasvua

Suomen talouskasvu on EU:n jumbosijalla yhdessä Kreikan ja Kyproksen kanssa. Miten tästä eteenpäin? Onko syytä sammuttaa valot ja sulkeutua perunakellariin?


Katja Veirto: Vaalitaan vahvuuksiamme

Katja Veirto 2

Kasvulle ja uudistumiselle meillä on hyvä alusta – toimiva ja turvallinen Suomi. Ja kun pidetään huolta tukiverkoista, niin uskalletaan yrittää, vaihtaa työpaikkaa ja kehittää osaamista. Jatkuvaa kehittämistyötä täytyy tehdä, että nämä tukiverkot pysyvät ajassa ja kannustavat.

Peliä ei ole menetetty. Nyt näyttää heikolta, mutta periksi suomalainen ei anna. Moniin asioihin Suomi ei voi yksin vaikuttaa. Jos suomalaisilla tuotteilla ei ole kysyntää maailmalla, on etsittävä uudet vahvuudet ja kehityttävä paremmiksi vanhoilla sektoreilla. Vaikea tehtävä, myönnetään.

Vaalitaan vahvuuksiamme vaikeinakin aikoina. Meillä on hieno maa, joka antaa mahdollisuuksia kaikille taustasta huolimatta. Osaaminen ja kaikkien potentiaalista huolehtiminen on se pohja, josta Suomi ponnistaa edelleen. Sieltä syntyy innovaatiot.


Eugen Koev: Parempaan suuntaan ollaan menossa

Eugen Koev 2

Valoja voi aina sammuttaa. Opetan kotona pojallekin, että ainoa päätös, joka varmuudella johtaa haluttuun lopputulokseen, on päätös epäonnistua. Pessimisti ei tunnetusti pety. Vakavasti puhuen, Suomella ei mene taloudellisesti kovin hyvin, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Talous sentään kasvaa, työttömyyden kasvu näyttää pysähtyneen ja työllisyys paranee aavistuksen verran. Kilpailukykysopimuksen toteutuminen olisi paitsi kylmien lukujen valossa psykologisesti tärkeä – se vahvistaisi uskoa, että työmarkkinapartit (eli osapuolet) tosissaan haluavat saada talouden kuntoon.  

Olemme hyvin vauraita, mutta joudumme tottumaan ajatukseen, että vauraus ei ainakaan lähiaikoina kasva entiseen tapaan. Kun lisää jaettavaa ei juuri ole, jos johonkin halutaan kunnolla panostaa, jostain pitää luopua.  Luopumisen tuska on aina suuri.


Ida Mielityinen: Oppiminen on aina muutos

Ida Mielityinen 2

Jo kysymyksenasettelu on masentava ja suuntaa katseen maahan :) Sulkevien kysymysten sijaan tarvitsemme avaavia ajatuksia, niiden mahdollisuudet ovat nyt aivan yhtä suuret kuin ne ovat aina olleet – yksilöillä ja kansoilla.

Koulutuksen ja oppimisen näkökulmasta on tärkeää pitää yhtä aikaa mielessä iso ja pieni, yksilö ja massat, sisältö ja rakenne. Yksilöt oppivat, ihminen innostuu, ei yliopisto, peruskoulu tai maakunta. Toisaalta rahoituksella, rakenteilla ja lainsäädännöllä voidaan mahdollistaa ja ohjata ihmisiä toimimaan.

Oppiminen on aina muutos. Ihminen ja yhteisö ei aina – tai oikeastaan läheskään aina – ole innokas kyseenalaistamaan totuttua eli valmis muuttumaan. Sopiva yhdistelmä törkkimistä ja turvaa mahdollistaa sekä yksilön että yhteisöjen muutoksen. Globaali kilpailu on raakaa, mutta juuri me voimme Suomessa löytää omat ovelat keinomme pärjätä. Menestys edellyttää kuitenkin ihmisen voiman ja innostuksen kunnioittamista ja sen juurten ymmärrystä. Sen jälkeen voimme politiikkatoimin valjastaa ne palvelemaan yhteistä hyvää ja menestystä.  


Vesa Vuorenkoski: Kokeillaan ennakkoluulottomasti jotain uutta

Vesa Vuorenkoski 1

Kevät on optimaalinen aika tehdä päätöksiä uudistua ja muuttaa totuttuja toimintatapoja. Nyt on Suomella ehkä historian paras hetki ryhtyä tekemään asioita uudella tavalla. Paljon kuulee nyt puhuttavan siitä, että kokeilun kulttuuria pitäisi vaalia ja olla ennakkoluulottomasti kokeilemassa jotain uutta.

Talouskasvuhan syntyy yksinkertaistaen siitä, että tuotamme lisäarvoa markkinoille. Kasvu edellyttää sitä, että pystymme tuottamaan yhä enemmän sellaista, mikä markkinoilla tekee kauppansa. Eteenpäin päästään sillä, että uudistamme, rohkeasti kokeilemalla, erityisesti teollisuutemme sellaiseen muottiin, josta lisäarvoa syntyy nykyistä huomattavasti enemmän. Tuotetaan vähemmän paperia ja raaka-aineita, enemmän koneita, laitteita ja kuluttajatuotteita. Kyllä se talouskasvu siitä lähtee liikkeelle.


  • Teksti: Akavikot
  • Kuvat: Liisa Takala


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje