Ajassa
16.6.2016

Akavikko Vesa Vuorenkoski: Kylmää kyytiä innovaatiotoiminnalle

Uusin EK:n investointitiedustelu lupaa heikkoja aikoja teollisuuden innovaatiotoiminnalle ja vahvistaa kuvaa siitä, että suomalaisen teollisuuden innovaatiotoiminta on ollut hyvin riippuvaista Nokian voimakkaista panostuksista 2000-luvun alussa.


EK:n investointiedustelun mukaan suomalaisen teollisuuden t&k-toiminta kotimaassa ja ulkomailla on romahtanut. Hälyttävää on, että nykyinen t&k-investointitaso on vain puolet siitä tasosta, joka vallitsi vielä kahdeksan vuotta sitten. Tänä vuonna panostusten ennustetaan olevan 3,7 miljardin euron tasoa, kun vuonna 2008 se oli 7,5 miljardin euron tasolla.

Teollisuuden tutkimukseen- ja tuotekehityksen heikko investointitaso vaikuttaa teollisuudessa toimivan tutkimus- ja kehitystoiminnan henkilöstömäärään, joka on investointien pudotuksen seurauksena pudonnut myös rajusti vain kahdeksassa vuodessa, eikä ongelmat rajoitu pelkästään Nokia-klusterin supistumiseen. Teollisuuden t&k-toiminnan henkilöstö on vähentynyt vuodesta 2008 lähtien lähes 8000 henkilöllä, joka vastaa noin 30 prosentin pudostusta. Rajuin toimialoittainen suhteellinen pudotus henkilöstövoimavaroissa koskettaa metsäteollisuutta, joka vuonna 2008 työllisti kotimaassa yhteensä yli tuhat henkilöä t&k-toiminnassa ja tälle vuodelle määrän ennustetaan pysyvän alle noin 600 hengen tasolla. Pudotusta on tullut noin 40 prosenttia vain kahdeksassa vuodessa.

– Suomalaisen teollisuuden haastaa kaksi trendiä. Ensiksi kansainvälisessä kilpailussa innovatiivisten ratkaisujen merkitys kasvaa koko ajan. Toiseksi teollisuudessa digitalisaatio auttaa muuttamaan perinteisiä teollisuuden aloja palveluiksi ja luomaan uutta kasvua sen avulla. Näihin haasteisiin on tartuttava. Suomalaisen teollisuuden panostukset innovaatiotoimintaan heikkenevät. Tämän pitäisi soittaa hälytyskelloja niin yrityksissä kuin maan hallituksenkin suunnalla, sanoo Akavan lakimies Vesa Vuorenkoski.

– On syytä pohtia, miksi elinkeinoelämä ei ole herännyt kunnolla tähän ongelmaan? On myös pohdittava ovatko yritysten innovaatiotoiminnan kannusteet kunnossa, muun muassa, onko meillä oikea valikoima kannustimia. Onko rahoitus riittävällä pohjalla? Hallitus on syventänyt ongelmaa suurilla leikkauksilla Tekesin t&k-tukien myöntämisvaltuuteen. Akava on esittänyt verotuksen uudistamista tukemaan yritysten kasvua ja innovaatiotoimintaa. Yrityksiin kohdistuva verotus on ollut epäneutraalia suhteessa kiinteisiin ja aineettomiin investointeihin. Tämän epätasapainon korjaaminen innovaatiotoimintaan kohdistuvalla investointikannustimella voisi ensimmäinen askel teollisuuden innovaatiotoiminnan lisäämiseksi. Tämä uudistus on otettava hallituksen asialistalle, Vuorenkoski sanoo.


  • Teksti: Vesa Vuorenkoski
  • Kuva: Liisa Takala


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje